Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit

Saako kasvissyöjänä tarpeeksi proteiinia?

2/12/2019

Olen nyt puolisen vuotta suosinut ruokavaliossani kasvispainotteista linjaa. Saatan satunnaisesti syödä yhä lihaa, enkä ole asioiden suhteen absoluuttinen, mutta pyrin valitsemaan kasvisruoan liharuoan sijaan aina kun mahdollista. Miksi? Tämä on yksinkertaisesti seurausta siitä, etten keksinyt enää syitä: Miksi ei? Perheessämme ensimmäinen kasvissyöjä oli siskoni, joka jätti lihan pois jo useampi vuosi sitten. Kolmisen vuotta sitten hurahti tähän sitten mamma. Pitkään perustelin lihansyöntiä omalla kohdalla sillä, ettei palkokasvit oikein meinaa sopia vatsalleni, mutta jatkuvasti kasvavan kasvisruokavalikoiman myötä tuntui, ettei syitä olla kokeilematta enää ollut. Kyllähän kasvissyönti on ekologisesti ja eettisesti vain parempi vaihtoehto, eikä siitä pääse mihinkään. Jos kiinnostaa voin kirjoitella ruokavaliostani ja siitä mitä todella syön myös enemmän. 

Kerroin isälleni kasvisyönnistäni ja samantien pamahti puhelimessa kysymys: "No mites sä olet nyt sit oikeen jaksanut?". Kasvisruoka ei ole toki niin energiatiheää, kun liharuoat yleensä, mutta urheilijana pitää pitää huolta riittävästä energiansaannista oli kasvissyöjä tai ei. Harjoituksia kertyy 8-10 viikossa ja siihen päälle vielä pelit. Syödä saa siis lähes työkseen ja tästä syystä täytyy pitää huolta, että energiaravintoaineita sekä hiven- ja kivennäisaineita saa tarpeeksi. Kasvissyöjänä joudun (lue: saan) syömään määrällisesti enemmän, mutta koska tykkään syömisestä tämä on vaan ja ainoastaan positiivinen asia. Toki alkuvaiheessa joutui muuttamaan esimerkiksi annoskokoja suuremmiksi ja keskittymään erityisesti hyvien rasvanlähteiden saantiin. Yleinen harhaluulo on että kasvisruoalla ei voi saada riittävästi proteiinia. Tottakai tämä asia täytyy ottaa huomioon, mutta proteiinia on myös kasviperäisissä tuotteissa kuten: täysjyväviljoissa, palkokasveissa, siemenissä, kananmunissa, maitoproteiinissa. 

Maitotuotteita en käytä juuri ollenkaan muutoin kun heran muodossa. Aamupuurossa käytän välillä raejuustoa. Miksi sitten käytän heraa, jos kerta suosin kasvipohjaisia vaihtoehtoja? Vastaus löytyy oikeastaan suoraan Lihastohtorin tekstistä: Ravintolisät lihaskasvussa. Tavoitteenani ei ole välttämättä kasvattaa lihasta, mutta ylläpitää voimatasoja, palautua ja säilyttää lihasmassaa. Heraproteiinin edut on todistettu useissa tutkimuksissa, eikä esimerkiksi soijaproteiinilla ole samalaisia vaikutuksia esimerkiksi proteiinisynteesiin kiihtymiseen. Heraproteiini on lisäksi todella helppo tapa saada riittävästi proteiinia kokonaisuudessaan sekä saada riittävän nopeasti proteiinia harjoituksen jälkeen. En vaan keksi tähänkään syitä: miksi ei? Koen, että siitä on enemmän hyötyjä, kuin haittoja. Se on lisäksi todella hyvä keino lisätä päivittäistä kokonaisproteiinin määrää, kun yliopistolla joissain kasvisruoissa on ainoastaan surulliset 1-2 g proteiinia sataa grammaa kohden. Herasta voisin kirjoitella enemmänkin, sikäli mikäli kiinnostusta löytyy.

Sana proteiini pitää sisällään paljon enemmän, kuin ajatellaan. Ei välttämättä ole tärkeää saada vaan riittävästi proteiinia vaan nimenomaan elimistölle tärkeitä: välttämättömiä aminohappoja (EAA = essential amino acids). Kaikkien aminohappojen saanti pelkillä kasvikunnan tuotteilla voi olla haastavaa. Kasvissyöjän tulisikin saada proteiinia erilaisista lähteistä monipuolisesti. Lihan aminohappokoostumus on erinomainen, mutta vastaavaan valikoimaan päästään myös maitotuotteilla ja kananmunilla. Mitenkäs vegaanit? Tämä on jo hiukan haastavampaa, mutta ei mahdotonta. Eteenkin lihaskasvuun tähtäävän vegaanin tai urheilevan vegaanin on syytä rikastaa ruokavaliotaan haaraketjuisilla aminohapoilla (BCAA = brand chain amino acids) ja leusiinilla. Tällaisella rikastetulla ruokavaliolla on todettu olevan positiiviset vaikutukset lihaskasvua ajatellen. Toinen suosittu, tutkittu ja hyväksi todettu lisäravinne, jota kasvissyöjä voisi tarvita on kreatiini. Tutkimuksissa on osoitettu, että lihaton ruokavalio pienentää kreatiinipoolia elimistössä aiheuttaen erityisesti nopeissa, maksimaalisissa ja lyhytkestoisissa suorituksessa suorituskyvyn laskua. Kreatiinilisällä voidaan ylläpitää kreatiinivarastoja



Tiivistettynä siis: kasvissyöjänä voi saada riittävästi proteiinia, kasvissyöjänä voi saada myös riittävästi tarpeellisia aminohappoja, mutta joissain tapauksissa ruokavaliota olisi hyvä rikastaa muutamilla lisäravinteilla, jotta päästäisiin parhaimpiin mahdollisiin tuloksiin.

Mä en aio tuputtaa kasvisruokavaliota kenellekkään, mut suosittelen sitä kyllä jokaiselle. Useamman ihmisen lihansyönnin vähentäminen olisikin paljon parempi ratkaisu kun yhden kääntyminen kasvissyöjäksi. Jos voi valita vaikkapa muutaman aterian viikossa kasvispainotteisesti, niin sekin tekee jo hyvää. En oo ite ainakaan menettänyt painoa, lihasmassaa tai mitään muutakaan. Muutoksia ei ole tapahtunut maagisesti toiseenkaan suuntaan. En ole uudelleensyntynyt. Iho kylläkin voi paremmin ja on tasaisempi. Allergista ihottumaa on hiukan vähemmän ja suolisto voi paremmin.

Blancquaert, L., A. Baguet, T. Bex, A. Volkaert, I. Everaert, J. Delanghe, M. Petrovic, ym. 2018. Changing to a vegetarian diet reduces the body creatine pool in omnivorous women, but appears not to affect carnitine and carnosine homeostasis: A randomised trial. England: 119. doi:10.1017/S000711451800017X [doi].
Norton, L. E., G. J. Wilson, D. K. Layman, C. J. Moulton & P. J. Garlick. 2012. Leucine content of dietary proteins is a determinant of postprandial skeletal muscle protein synthesis in adult rats. England: 9. doi:10.1186/1743-7075-9-67 [doi].
Phillips, S. M., J. E. Tang & D. R. Moore. 2009. The role of milk- and soy-based protein in support of muscle protein synthesis and muscle protein accretion in young and elderly persons. United States: 28. doi:28/4/343 [pii].


Vahvempi kuin koskaan

3/13/2017

Seison peilin edessä näen peilissä lihaksikkaan vartalon, peitän käsillä keskivartaloani, laihistan. Jos saisin vyötärön, olisin kauniimpi. Kun reiteni olisivat pienemmät, olisin naisellisempi. Ohuemmat kädet olisivat sirommat. Ulommat vinot vatsat piirtyvät miehekkäästi esiin kyljistäni, vihaan niitä. Vihaan myös takareisiäni, pieniä rintojani, muodottomia kasvojani. Miksi vihaan niin kovasti vartaloani? Vaihtaisinko urheilun, suorituskyvyn, voimani ulkokuoren vuoksi. Kyllä, jossain vaiheessa toden totta vähensin treenaamista, jotta saisin pienemmät reidet. Silloin, koin miellyttäväni sekä omaa, että kumppanini silmää. Siitä on kaksi vuotta. Kaikki nuo ajatukset pyörivät yhä välillä päässäni, mutta kahden vuoden aikana olen oppinut arvostamaan itseäni juuri tällaisena.

001 003

Miksi me vihataan itseämme? Miksi meidän pitää muokata ulkokuortamme? Miksi tavoittelemme jonkun fitness-tähden tai missin vartaloa? Miksemme tavoittele omaa vartaloamme? Haluaisin olla läsnä omassa kropassa ja tuntea itseni hyvinvoivaksi. Jo pikkutyttönä koin olevani miehekkäämpi kuin muut ikäiseni. Lentopalloturnauksessa tytöt supittelivat: "kun tolla on niin isot reidet". Sanompahan vaan että, vaikka sillon nuo kommentit sattuivat, niillä reisillä ponnisti 65 cm ylöspäin ja se on aika huikea lukema alle 15-vuotiaalle. Tulin lukioon, aloitin voimaharjoittelun ja kroppa jatkoi muuttumistaan, lihas tarttui todella helposti ja sen myötä epävarmuus kasvoi. Samoin liisäntyi supittelu. Olin liian miehekäs, liian vahva, myös kumppanini mielestä. Olisin parempi hoikempana, naisellisempana ja näin myös vähemmän omana itsenäni. Miksi haluamme muuttaa toista ihmistä?

Koko elämä pyöri ulkonäön ympärillä. Mietin, mitä ihmiset ajattevat ulkonäöstäni, en suotta ajatellut lainkaan, mitä ne ajattelevat sisimmästäni ja kohtelinkin läheisiä ympärilläni kohtuuttomasti. Näin vain itseni, ulkokuoreni, en muita. Kaksi vuotta sitten tapahtui jotain, mikä sai muuttamaan ajatuksiani ja siitä lähtien suunta on ollut oikea. Myönsin itselleni sairastavani ortoreksiaa. Sairaalloisesta terveyden tavoittelusta siirryin tekemään hyvinvointiin tähtääviä valintoja. Nautin hetkistä, herkuttelin välillä, en treenannut polttaakseni kaloreita. Tavoitteena oli nautinto hyvinvoinnista ja liikunnasta, ei vatsapalikat. Pian huomasin, miten terveellinen ruokavalio vaikuttaa positiivisesti elimistööni ja ymmärsin miten hyvä olo siitä tulee. Aikaisemmin terveellisen syömisen motiivina oli rasvaton vartalo. 

002

Aloitin CrossFitin ja menetin sydämeni lajille. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin ympäristössä, missä voiman tarttumisesta oli minulle hyötyä. Ymmärsin, ettei lihakset ja voimakkuus ole heikkouteni. CrossFitin myötä heikkoukseni kääntyivät vahvuuksikseni ja aloin nauttimaan urheilusta aivan uudella tavalla. Opin myös arvostamaan omaa kehoani uudella tavalla. Yhtäkkiä tärkeintä ei ollut se, miltä näyttää, vaan se miten suoriudun erilaisista harjoituksista. Fiilis kovan ja onnistuneen treenin jälkeen on mahtava. Teen töitä kovasti, nautin jokaisesta treenistä. Nautin siitä, että saan kehittää suorituskykyäni, siitä että saan urheilla ja aion tähdätä huipulle.

Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, katson peiliin. Ortoreksia nostaa yhä päätään, tunnen vihan tunteita. En yhäkään rakasta täysin vartaloani. Peilistä minua katsoo kuitenkin vahva nainen. Nainen, joka pystyy kyykkäämään 130 kiloa. Nainen, joka tulee saavuttamaan urheilussa vielä paljon. Nainen, jota ei määrittele peilikuva ja ulkomuoto. Nainen, joka kunnioittaa ihmisiä ympärillään, eikä tuijota vaan peilikuvaansa. Se on nainen, joka voi hyvin ja josta tuntuu elinvoimaiselta. Eteenkin, se on nainen, joka on onnellinen. Toivoisin, että jokainen teistä kääntäisi välillä katseen peilistä pois ja miettisi miltä susta tuntuu. Onko sun hyvä olla? 

Syksyinen terveellinen omenapaistos

11/04/2016

Syksyn tullessa tekee mieli käpertyä peiton alle ja ihan vaan olla. Kesällä tulee viiletettyä ties missä, mut syksyllä kroppa ja mieli oikein huutaa lepoa ja rauhaa. Kuten kirjoitinkin viime postauksessa, oon tänä syksynä kaivannut jotenkin todella paljon lepoa ja sitä mun on mun keholla myös suotava. Monen monta kuppia hyvää teetä, puuhastelua kotona ja ihan vaan olemista. Tänä viikonloppuna ois voinut olla ohjelmassa Helsingin reissu ja Indiedays Blog Awardsit, mut oon vaan niin väsynyt, etten jaksa lähteä minnekkään ihmisten ilmoille. Nyt kaipaan kotia, hyvää ruokaa ja käpertymistä lämpöisen viltin alle. 

omenapaistos_2 idkuva omenapaistos_1

Lumihiutaleet leijailee mun ikkunan ohitse ja tuovat mieleen joulun. Varmaan jokaisella ensilumi muistuttaa lähestyvästä joulusta? Sujautin aamulla kahviin piparkakkumaustetta ja puuroon kanelia ja omenapaloja. Syksy ja joulun lähestyminen näkyy myös keittiön puolella ja juurikin niiltä maistuu myös tämä ihana kaura - omena paistos. Tää on semmoinen versio, jonka pyöräytät hetkessä pannulla ja pääset herkuttelemaan käden käänteessä. Lämpöisiä omenoita, makeaa kaurapaistosta iltapalaksi ja kylkeen iso kuppi teetä. Terveellinen omenapaistos menee suoraan sydämeen. Sit voit ottaa sen lempikirjan tai laittaa netflixistä suosikkisarjan pyörimään ja nautiskella pala palalta tätä herkkua.

Kaura - omena paistos

1 omenaa
2 rkl kookosöljyä
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl kookossokeria tai ruokosokeria
ripaus suolaa

2-3 tl kanelia
ripaus piparkakkumaustetta

Vinkki: lisää mukaan kookoshiutaleita tai lastuja tai lempi pähkinöitäsi rouheena

1. Kuumenna pannulla kookosöljy, lisää sekaan muut aineet.
2. Kääntele ja paistele keskiteholla, kunnes omenat pehmenevät hieman ja kaura saa ruskistusta pintaan.
3. Nautiskele kookoskerman tai vaniljakastikkeen kera.


Banaanipuuro

10/22/2016

Puuro on vaan niin hyvää. Mulla on selkeesti puurokausi menossa, johtuen ehkä opiskelijabudjetin voimaan astumisesta, mutta myös siitä että puuro on parasta. Syön monesti puuron sekä aamu-, että iltapalaksi. Mun vinkit onnistuneeseen puuroon voit käydä tsekkaa tästä postauksesta. Samaisessa postauksessa on myös ehkä maailman paras puuroresepti nimittäin ohje taatelipuuroon. Niin ihanaa, maukasta, pehmoista, makeaa ja täyteläistä. Samaan sarjaan kuuluu kyllä tämän postauksen banaanipuuro, jota teen melkeinpä päivittäin. Tosi helppoa, hyvää ja terveellistä. Paras puuro tulee ehdottomasti luomuhiutaleista ja luomumunista. Eteenkin kananmunissa on mun mielestä iso ero luomun ja normaalin välillä. 

baanipuuro baanipuuro1

Banaanipuuro

1 dl luomu kaurahiutaleita
1 banaani
2 valkuaista
1dl kookosmaito + 2dl vettä (tai muuta nestettä)
1tl kanelia
ripaus kardemummaa
½-1tl suolaa
ripaus vanljaa

1. Heitä kattilaan kaikki aineet paitsi munat, paloittele banaani pieniksi paloiksi sekaan. 
2. Kiehauta ja keitä hiljalleen pienellä teholla n.15min, lisää nestettä tarvittaessa.
3. Lisää valkuaiset ja sekoita kunnolla, keitä vielä 2min. Nauti ♥

Jos rakastat pehmeätä ja täyteläistä puuroa ja banaanin pehmeyttä ja makeutta sun on pakko kokeilla tätä. Mausteita voi laittaa just oman mielen mukaan! Koristele lemppari jutuillas, paahdetuilla kookoslastuilla, pähkinävoilla tai parhaimmilla marjoilla. Arkiaamupalan ei tartte todellakaan olla tylsää ja pahaa. Jos tykkäät tehdä aamupalasi mikrossa, onnistuu tää niinkin, nestettä ei vaan kannata laittaa ihan niin reilusti. Heitä kaikki aineet kulhoon ja mikroon, kantsii sekottaa välissä. Lisää valkuaiset ja sekoita kunnolla, sit vielä hetki mikrossa ja vola!

Tsekkaa myös vinkit valkuaispuuron valmistukseen.

Sivupalkista pääsee äänestämään mun blogia Indiedays Blog Awardseissa, jos tuntuu et mun blogi ansaitsee äänen klikkaa--> ja selaa alas mun blogin kohdalle. Voit voittaa liput 5.11 Helsingissä järjestettävään gaalaan. Ihanaa viikonloppua ♥

Oman ruokavalion löytäminen

10/17/2016

Meillä kotona syödään pääsääntöisesti vegaania ruokaa ja se on tuonut mukavaa väriä omaankin syömiseen. Viikonloppuna tehtiin aivan älyttömän hyvää intialaisittain maustettua kasvissosekeittoa. Kasvisruoka on todella hyvää ja ravitsevaa. Äidin vegaaniuuden myötä oon itekkin ruennut vähentämään lihan syöntiä ja valinnut välillä kasvisruokavaihtoehdon koulussa. Tänään söin ihan älyttömän hyvää opiskelijalounasta, bataatti-kikherne currya. Syyskuussa on tosiaan ruokavalio muuttunut jonkun verran, kun opiskelijaruoka on astunut elämään. Vähään aikaan en olekaan puhunut ruokavaliostani blogin puolella, joten ihan hyvä raottaa tilannetta. 

kasvisruokavalio kasvisruokavalio2

Pakka on ollut taas viime viikkoina hieman sekaisin. Massukivut on taas palanneet ja kroppa ollut kaikin puolin aika sekaisin. Luulen, et suurimmaksi osaksi johtuu flunssailusta, mutta myös muuttuneesta ruokavaliosta. Koulun alun myötä oon ruennut syömään opiskelijaravintoloissa ja ruokailu on sen myötä muuttunut paljon. Halpaan hintaan, kun saa syödä niin paljon, kun haluaa sitä kanssa tulee syötyä. Liian isoja annoksia ja vääränlaista ravintoa, sellaista, jonka oon jo monesti todennut olevan sopimatonta mun kropalle. Miten voikaan himoita tuoretta leipää, joka höyryää leikatessa..? Vaikka tiedän, että se ei sovi mun kropalle ja illalla koskee vatsaan, silti otan sitä. Miksi?

Eteenkin kipeänä ollessa jotenkin motivaatio kaikkeen hyvinvointiin katoaa. On super huono olo, huono olla omassa kropassa. Kun ei pääse treenaamaan, tuntuu ettei terveellisellä syömiselläkään ole mitään merkitystä. Sitten tuntuu entistä pahemmalta ja ahdistaa, kun kroppa ei toimi. Tutut fiilikset? Tämähän on just se tilanne, kun meidän pitäis ravita meidän kehoa extra hyvin, jotta pystyttäs kukistamaan taudit ja paranemaan nopeammin. Ruokavalion kanssa on kyse todella henkilökohtaisista jutuista. Mun mielestä on älytöntä lätkästä eteen paperilapulla sama ruokavalio useammalle henkilölle. Jokaisen kroppa reagoi eri tavalla ja tarvitsee erilaista ravintoa. 

kasvisruokavalio1 kasvisruokavalio3

Mun mielestä on ok olla vegaani, vegetaristi, maidoton tai gluteeniton. Itse en halua määrittää ruokavaliotani kuitenkaan mihinkään lokeroon. En ole maidoton, vaikka käytän aika vähän maitoa. En ole gluteeniton, vaikka leipä ei sovikkaan mun kropalle ja vältän viljatuotteita. En tule olemaan vegetaristi, vaikka vähennänkin lihankulutusta. Mun mielestä ei ole järkeä aina vaan välttää ruoka-aineita ja kieltäytyä asioista. Mun mielestä kuuluisi mielummin ajatella niin, että koostaa ruokavalionsa niistä asioista, mitkä tuo hyvinvointia ja ylläpitää terveyttä. Näin jää vähemmän tilaa sitten, niille mitkä ei oo niin hyväksi keholle. Joskus nekin kuitenkin pienissä määrin kuuluvat ruokavalioon ja se on ihan ok. 

Musta tuntuu, et jokainen meistä voisi päästä irti ikuisesta dietti- ja laihdutuskierteestä, hyväksymällä sen, että itseltään asioiden kieltäminen ei ole kovinkaan usein hyvä ratkaisu. Luulen, että pysyvään hyvinvointiin avaimet piilee itsensä ja kroppansa kuuntelussa. Mikä sopii just sulle? Mistä sulle tulee hyvä olo? Mulle se on runsaasti kasviksia, päivittäiset smoothiebowlit ja säännöllinen ateriarytmi. Jos sun kroppa sulattaa isot annokset hyvin ja tykkää ruisleivästä, niin anna mennä! Mun aineenvaihdunta ei vaan kykene siihen. 

Kookos - karpalo aamiaismysli

9/29/2016

aamiainen aamiainen2 aamiainen4

Aamiaismysli

2 dl kaurahiutaleita
1 dl siemeniä
1 rkl kookosöljyä
½ rkl hunajaa
1 tl kanelia
ripaus kaardemummaa
½tl suolaa
kookoslastuja & kuivattuja karpaloita

1. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Sulata kookosöljy ja hunaja pannulla.
2. Sekoita ainekset kookoslastuja ja karpaloita lukuunottamatta. Lisää hunaja-kookosseos mukaan.
3. Levitä mysli pellille ja paahda uunissa n.20 min, lisää kookoslastut ja paahda vielä 10min. HUOM! tarkkaile mysliä, ettei pala liikaa, uunit on tosi erilisia.
4. Lisää vielä karpalot ja nauti.


Miten ihanaa on herätä aamuun rauhassa. Olla nousematta sängystä ja nauttia ihan vaan siitä, että voit olla. Käpertyä vielä syvemmälle pehmoisiin lakanoihin. Kun jaksat kömpiä ylös voit mennä nappaamaan uunin päälle ja pyöräyttää myslin valmiiksi. Nappaa kahvinkeitin päälle. Paahteisen myslin ja tuoreen kahvin tuoksu täyttää koko asunnon. Voit nauttia aamiaisen rauhassa vaikkapa sängyn pohjalta. Laita lemppari soittolistasi soimaan ja fiilistele elämää. 

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Muistuttelen vielä, että 30.9 eli huomenna blogin nimi muuttuu, joten älkää ihmetelkö jos postaukset eivät päivity samantien kaikkiin kanaviin. Toivottavasti pysytte mukana matkassa. 

Minttu suklaa pannukakut

9/08/2016

pannukakut3
Viime aikoina oon tehnyt ihan laittoman paljon pannukakkuja. Yleensä banskupannukakut valmistuu aikalailla samalla kaavalla, mutta nyt halusin tehdä jotain erilaista ja nappasin kaupasta matkaan tummaa minttusuklaata ja ei varmasti oo muuten viimeinen kerta kun näin teen. Terveellisiä minttu -suklaa pannukakkuja ja niiistä tuli ihan älyttömän hyviä!! Resepti on taas sarjassamme älyttömän helppoa ja hyvää (kuten mun reseptit yleensä). Sun tarttee vaan heittää kaikki ainekset blenderiin, hurauttaa ja paistella lätyt valmiiksi. Pehmoisia pannukakkuja, joista valuu sulaa minttusuklaata.. Kuulostaa aika hyvältä eikö?

pannukakut2 pannukakut

Minttu-suklaa pannukakut (G, M, V*)

30g kaurahiutaleita
2 valkuaista*
1 banaani
1 tl chiasiemeniä
½ dl mantelimaitoa
1 tl leivinjauhetta
1-2 tl agavesiirappia
½ tl suolaa
muutama pala minttusuklaata 

*Vegaani voi koravata valkuaiset triplaamalla chiasiementen ja mantelimaidon määrän. Kannattaa antaa chiasiementen turvota hieman kauemmin.

1. Heitä kaikki ainekset suklaata lukuunottamatta blenderiin.
2. Blendaa ja anna olla n.15 min niin chiasiemenet turpoavat hieman.
3. Heitä suklaapalat joukkoon ja hurauta vielä kerran, niin että suklaat pilkkoutuvat hieman.
4. Paista keskilämmöllä molemmin puolin.

Mulla menee näköjään tällälailla kausittain nää välipalat. Jossain vaiheessa tuli tehtyä melkeen poikkeuksetta erilaisia munakkaita väli- / ilta- /aamupaloiksi. Kesäajan tein taas litroittain banskujätskejä ihan mihin aikaan vaan päivästä. Nyt jostain syystä jäätelöä ei oo tullu tehtyä mut pannukakkuja sit senkin edestä. Ehkä tää kylmenevä syksy vaatii jotain lämpöstä ja hyvää ja mielellään terveellistä. Syysflunssakin iski näin perinteisesti syksyn ja koulun alkuun. Mä jatkan niiskuttamista ja nenän niistämistä. 


Rawmix R8000 blenderi

8/24/2016

Mulla on ollut Rawmix:n blenderi käytössä nyt jo pidemmän aikaa. Aika tarkalleen kohta kolme kuukautta. Kesäkuun alussa hehkutin blenderiä ja sen tehokkuutta, tuon postauksen pääsee tsekkaamaan tästä (samaisesta linkistä myös terveellisen nutellan resepti). Joskus se rakkaus sitten hiipuu ajan myötä, MUTTA toisin on käynyt RawMixin kanssa. Siitä on tullut hyvinkin pysyvästi osa arkea. Jouduin elämään pari viikkoa ilman, kun asuin Joensuussa ilman asuntoa ja blenderi oli jo Jyväskylässä ja mulle tuli ihan oikeesti ikävä. Kaipaisin mun aamuisia pannukakkuja, päiväsmoothieita ja iltapalajäätelöitä. Rupesin sillon miettimään ihan oikeasti, että mitähän mä oon syönyt ennen tuon RaxMixin astumista mun elämään.. 

rawmix2 rawmix rawmix3

Siispä yhäkin oon rakastunut. Se on helppokäyttöinen ja tehokas. Jos tästä haluaa miinuksia keksiä niin se on aika iso. Pienenpieneen keittiöön ei ehkä paras valinta, mutta hiukankin jos on enemmän tilaa niin ehdottomasti ostamisen arvoinen. Meillä laittoi äitikin tilaukseen samaisen laitteen ja nyt niitä on tässä perheessä jo kaksi ja tyytyväisiä omistajia molemmat. Rawmixillä saa tehtyä hummukset, smoothiet, jäätelöt, raakakakut, pannaritaikinat. Tahmeissa ja paksuhkoissa aineissa (kuten cashewtahna) aines saattaa jäädä helposti reunoille terän tavoittamattomiin, mutta sit sitä pitää vaan ahkerasti siirrellä takaisin teriä kohti siihen tarkoitetulla sauvalla (tulee mukana pakkauksessa).

rawmix5 rawmix6 rawmix4

Jokaisen pennin arvoinen tämä laite on ollut ja nyt vielä äippä esimerkiksi sai tilatessa päivitetyn version laitteesta. Tää on semmoinen sijoitus joka oikeesti kannattaa. Itse tosiaan pari sauvasekoitinta ja pikkublenderiä rikkoneena voin todeta, että niihin halppiksiin voi mennä loppujen lopuksi ihan yhtälailla rahaa kun tämmöiseen laitteeseen. Ja niinkuin yllä totesin, teen tällä ihan päivittäin asioita ja tää kykenee niin pähkinävointekemiseen, jäiden murskaamiseen, kun tavallisten smoothieiden valmistamiseen. Ja rakenne on silkin sileää, kuten kuvista näätte. Niin pehmoista, nam!!

Ja alennuskoodi vielä voimassa, elikkä koodilla "journey" saat 10% pois hinnasta! Tilaamaan: 

Sit vielä loppuun reseptiä

Kiivi - vadelma smoothie

1,5 kiiviä 
1dl vadelmia
1dl kookosmaitoa
1 mitallinen heraprotskua
2 kourallista pinaattia
steviaa / agavesiirappia

1. Heitä blenderiin ainekset ja anna rawmixin tehdä työ.

Mulla on snapchatissa (emiliajoensalo) ajoittain reseptejä eteenkin aamuihin, kannattaa laittaa seurantaan. :)




CrossFit Paja Joensuu

8/09/2016

Nyt kelpaa olla Joensuussa crossfittaaja, nimittäin elokuun alussa avattiin kaupungin ensimmäinen ihka oikea crossfit sali CrossFit Paja Joensuu. Itsehän alotin Crossfitin (silloin vain crosstraining) tammikuussa ja alkuun oikein innoissaan reenailinkin crosstraining ryhmissä, kun Joensuussa ei vielä ollut Crossfit salia. Kevään mittaan alkoi ihan oikeasti pikkusen takaraivossa kolkuttaa ajatus jossain vaiheessa kisaamisesta. Puitteet ei tuolloin sitä kuitenkaan mahdollistaneet, ryhmät olivat ihan älyttömän isoja, välineitä ei ollut riittävästi, valmentajalla ei ollut mahdollisuutta katsoa jokaisen tekijän tekniikoita. Lisäksi ohjelmointi (5 päivää putkeen) ei vaan passannut mulle ja kroppa ei palautunut reeneistä.

PAJA1 PAJA9 PAJA8
Ensimmäisen Pajalla käynnin jälkeen mua rupes ensimmäistä kertaa harmittamaan Jyväskylään lähtö. Noissa puitteissa ois voinut oikeasti aloittaa tavoitteellisen reenaamisen hyvässä valmennuksessa ja tuloksia ois varmasti tullu entistä paremmin. Tilat on tosi älyttömän hyvät ja välineitä on varmasti riittävästi jokaiselle. Ryhmäkoot riittävän pieniä ja ohjelmointi tavoitteellista. Päivittäisten WODien lisäksi salilla on OPEN GYM, jolloin voi käydä reenailemassa omia juttuja ja valmentaja on myös tuolloin paikalla auttamassa esim. tekniikoiden kanssa. Lisäksi Paja tekee yhteistyötä punttipoikien kanssa ja 4.9 eteenpäin pajalla on myös erillistä tekniikkavalmennusta painonnostoon. Tuo ois meikäläiselle aika tervetullutta! Paja tarjoaa mobility- & tekniikkatunteja.

Ohjelmointi on jaettu jaksoihin. Crossfit on niin monipuolinen laji, että kaikkien ominaisuuksien samanaikainen kehittäminen on yhtäkuin sekamelska. Jaksoittain keskitytään aina tiettyjen liikkeiden parantamiseen ja hiotaan tekniikoita kohdalleen. Pajan ideologia on nimenomaan keskittyä oikeinsuorittamiseen ja jokaisella treenillä, liikkellä ja suorituksella on tarkoitus. Treenit on suunniteltu niin, että kroppa pystyy palautumaan maksimaalisesti ja kehittyminen oisi nousujohteista. Esimerkkinä ensimmäisen palasiin jaetun 12 viikon jakson painopisteenä ovat: kyykyt, maastavedot, pystypunnerrukset, sekä hapenottokyvyn kehittäminen esimerkiksi soutuharjoituksilla. Ja ainiin, myös soututekniikka on tärkeää ja sitäkin pyritään hiomaan, jotta soutaminen taloudellistuisi ja olisi tehokkaampaa (täällä näin universumin surkein soutaja).

PAJA2 PAJA4 PAJA3
Ja mitä valmennukseen tulee, en ite ainakaan voisi siltä puolen toivoa enempää. Jamon valmennuksessa en oo vielä ollut, mut Samu on valmentanut nyt tammikuusta asti ja en oo aikaisemmin ollut valmennuksessa, missä vaaditaan noin paljon, opastetaan ja kannustetaan ihan aina. Mulle tärkeintä valmennuksessa on se vaatiminen, ettei päästetä helpolla. Muistan elävästi, kun olin vasta muutamia kertoja käynyt tunneilla ja aina vedellyt leukoja kumpparilla. No sit koitti treeni, missä piti vedellä joku 60 leukaa ja tyytyväisenä virittelin kumppareita tankoon. Samu tuli ilmottamaan etten tänään käytä enää kumppareita vaan teen ilman. Eipä siinä sitten kehannu vastaankaan väittää ja niimpä tein reenin ilman kumpparia ja sen jälkeen en oo kumppareihin leuanvedoissa koskenu. Toisaalta arvostan myös sitä, että välillä myös toppuutellaan, ettei treenin tarkoitus mee plörinäksi esim. liian isoilla prosenteilla tehdessä.


PAJA5 PAJA7 paja10
Ja mikä parasta CrossFitissä on se yhteishenki. Kaikki kannustaa toisiaan ja yhdessä ylletään mahtaviin suorituksiin. Esimerkkinä tän päivän reeni, en ois varmasti juossut viimeistä 500m niin lujaa, ellei edellä ois tallustanut toinen urheilija. Ja kaikki meidän tunnilta lähti tsemppaamaan viimeiselle rundille viimeistä suorittajaa.  Tuolla on ihan huikeeta porukkaa reenailemassa ja meininki on mukavan rento. Läppä lentää ja naurua piisaa hikipisaroiden lomassa. Jokainen on tervetullut, iästä, koosta, sukupuolesta, harjoittelutaustasta riippumatta ja porukka ottaa varmasti vastaan. Nyt vaan rohkeesti kokeilemaan CrossFittiä Onrampille ja koukuttumaan niin kun minä puolivuotta sitten. Oon ylpeä siitä, et mut on #pajallataottu.


Pajan sivuihin pääsee tutustumaan tästä.

Ja jos kiinostaa lukea mun aikaisempia mietteitä Crossfitistä, kurkkaa: "10 syytä aloittaa crossfit"


Ps. Mulla oli tänään vika työpäivä. Nyt alkaa loma!! 



Kehonhuolto rullaamalla

8/07/2016

Mulle kehonhuolto on yksi ihan älyttömän tärkeä osa treeniohjelmaa. Tässä postauksessa on muutamia vinkkejä, miten saat tehostettua rullailua. Siinä missä treenit on lisääntyneet ja koventuneet CrossFitin myötä, on myös lisääntynyt kehonhuolto.  Monesti valitettavasti tilanne menee juuri toistepäin: kun reenit lisääntyvät kehonhuolto on se mistä otetaan pois. Mitä kovemmalla rasituksella kroppa on, sitä enemmän pitää oikeasti kuunnella sitä ja pitää siitä huolta. Toki suosittelen jokaista vaivoista kärsivää hakeutumaan hyvälle hierojalle, mut hierojakaan ei pelasta tilannetta, jos et oo valmis itse sitoutumaan pitämään kropastasi huolta.


Miten käytän putkirullaa?

Hierojana mun ideologia käsittelyssä perustuu klassisten otteiden lisäksi pitkälti mobilisoivaan hierontaan, jossa pyritään lukottamaan lihas kämmenellä ja aktivoimaan ja venyttämään sitä liikkeen kautta. Tätä kautta saadaan venytyksen vaikutus ulottumaan tehokkaammin syvemmälle lihaksiin ja myös nivelkapseliin ja niveleen liikettä. Pelkkä edestakaisin rullaus varmasti toimii monella hyvin. Tällöin rulla litistää lihasta suoraan luuta vasten. Itse koen kuitenkin vielä tehokkaampana mobilisoivan rullauksen, eli yhdistetään rullaukseen liike. Näin saadaan aikaan kompressio, venytys ja lihastyö. Rulla lukottaa kompressiolla lihaksen, nivelen liike tuottaa venytyksen ja takaisin ojennus vastaavasti lihaksen aktivoinnin. Uskon, että tällä keinolla päästään vaikuttamaan vielä paremmin lihaksia ympäröiviin kalvoihin. 


1. Etureiden rullaaminen liikkeen kanssa

Asetu rullan päälle normaaliin etureiden rullaus asentoon. Aseta rulla polven lähelle jalka suorana. Anna rullan pysyä paikallaan ja lähde rauhassa koukistamaan polvea. Oman kehon painolla pystyt säätelemään tuntemuksen voimakkuutta. Jos liike on kivulias, pidä toinenkin jalka rullalla, jos taas pystyt, koita nojata ainoastaan rullattavalle jalalle. Toista liike muutaman kerran samassa kohdassa ja siirrä rullaa. Käy etureiden sisäsyrjä ja ulkosyrjä myös hyvin, nojaamalla jommalle kummalle puolelle.

kehonhuolto1 kehonhuolto2

2. Reiden ulkosivun rullaaminen putkirullalla

Asetu kyljelleen rullan päälle niin, että rulla on lähellä polveasi. Toisen jalan voit pitää maassa vartalon etupuolella tai jos kykenet toisen jalan päällä ilmassa. Anna rullan jälleen pysyä paikallaan ja lähde rauhallisesti koukistamaan polvea. Toista liike muutaman kerran ja siirä rullaa kohti lonkkaa. Käy hiljalleen koko reiden ulkosyrjä läpi.


kehonhuolto3 kehonhuolto4


3. Pakaran rullaaminen liikkeen kanssa

Asetu rullan päälle kyljelleen, niin että rulla tulee pakaran kohdalle, nojaa hiukan taaksepäin. Pidä jalka ensin suorana vartalon linjassa. Lähde koukistamaan lonkkaa ja vedä jalkaa kohti vatsaa. Toista liike samassa kohdassa muutaman kerran, kallista vartaloa tai liikuta rullan kohtaa hieman ja toista uudelleen. Pakaran rullauksessa apuna voi käyttää myös tennispalloa / pesäpalloa, milloin päästään vaikuttamaan hiukan terävämmin ja pienemmille alueilla. Suoritustekniikka tällöin sama.


kehonhuolto5 kehonhuolto6


4. Takareiden rullaus liikkeen kanssa

Aseta rulla kovalle penkille tai muulle korokkeelle (step-lauta, boxi tms.), niin että se on aivan istuinkyhmyn juuressa pakaran lähellä. Pidä jalka alkuun koukussa ja ojenna jalka hitaasti suoraksi. Toista liike jälleen samassa kohdassa muutaman kerran ja liikuta rullaa kohti polvea ja tee koukistukset uudestaan. Huomioi, että takareiden lihakset kiinnittyvät molemmin puolin polvea, joten olisi hyvä käydä molemmat puolet nojaamalla toispuoleisesti. Takareiden rullausta voi myös tehostaa tennispallolla / pesäpallolla. Suoritustekniikka sama.


kehonhuolto8

5. Pohkeen rullaus liikkeen kautta.

Yllätys yllätys tässäkin pätee sama juttu. Asetat rullan pohkeen alle ja koukistat ja ojennat nilkkaa. Toistat liikkeen yhdessä kohtaa muutaman kerran ja siirrät rullaa. Nojaamalla jommalle kummalle puolelle saat käytyä pohkeen molemminpuoleiset lihasrungot. Myös peroneusten alue (pohkeen ulkosivulla) olisi hyvä käydä samalla tekniikalla liikkeen kautta (kyljellään). Sama liikkeen kautta käyminen toimii myös säärelle. Tätä voi myös tehostaa käyttämällä tennispalloa / pesäpalloa.


kehonhuolto7

Mulla ainakin on tullut tehoa kehonhuoltoon näiden kikkojen avulla. Toivottavasti saatte näistä uutta inspistä kehonhuoltotreeniin. Korostan oikeesti tän asian tärkeyttä. Huoltamalla sun kehoa, voit ehkäistä vammoja, parantaa liikelaajuuksia ja sitä kautta kehittää myös suorituskykyä. Itellä pakaran, pohkeiden ja reisien auki saaminen on tuonut ihan erilaista tuntumaa esimerkiksi kyykkäämiseen. Hyvänä esimerkkinä tämä: Viime viikolla takakyykyssä 2x112,5 oli viimeinen paino joka nousi, kaksi toistoa 115kg oli liikaa. Tällä viikolla edellisenä päivänä rullailtu kroppa (näillä tekniikoilla) ja 3x117,5 kg nousi tosi hyvin. Viisi kiloa tangossa lisää painoa ja meni vielä yksi toisto enemmän. 

Rakastakaa kroppaanne, se ansaitsee parasta ja se on ainut paikka missä teidän on pakko viettää aikaa koko elämänne läpi.

Suklaa Fudge keksitaikina

7/23/2016

Ja kyllä, kuten arvata saattaa blogin teemaan sopien, tämä on terveellinen versio. Healthy Cookie Dough on noussut mun blogin suosituimmaksi reseptiksi, siksipä aion jakaa myös suklaisen hiukan toffeisen taikinaohjeen. Tää kuuluu myös sarjaan, ei uskoisi, että on terveellistä. Ei sokeria, ei gluteenia, ei turhia lisäaineita. Puhdasta, ravitsevaa ja taivaallisen hyvää. Jos kuulut niihin, jotka syö mielummin kaikenlaiset taikinat suoraan kulhosta ennen uuniin laittamista, tykkäät tästä. Mä oon yks niistä, mistä tulikin mieleeni, etten oo kehitellyt vielä piparitaikinalta maistuvaa versiota. NAM se ois muuten varmasti aivan ihanaa!!

fudge_brownie fudge_brownie1

Toffeista makua on tosiaan metsästetty mun keittiössä pidemmän aikaan. Toffeisessa raakakakussa onnistuin niin hyvin, että oon tainnut usean kokeilun jälkeen löytää sen ratkaisevan jutun: mulperit, siirappi, taatelit ja kookosöljy. Näistä se syntyy. Siihen, kun vielä lisätään pähkinäistä makua niin ai että tulee hyvää. Tähän voisikin pähkinänrakastaja lisätä myös vaikka pähkinöitä sellaisenaan tuomaan hiukan rouheista browniemaista vivahdetta sekaan. 

fudge_brownie2 fudge_brownie3

Suklaa fudge keksitaikina (G, M, V)

100g kikherneitä nesteet pois valutettuna (gogreen luomu)
1 rkl sokeritonta maapähkinävoita (urtekram, luomu)
2-3 tuoretta taatelia (4-6 kuivattua)
2 tl kookosöljyä
2 rkl kaurajauhoja (G)
2 rkl mulpereita
ripaus vaniljaa
ripaus suolaa (tärkeä!)
1,5 rkl raakakaakaojauhetta
1-2 tl agavesiirappia / vaahterasiirappia
(1-2 rkl protskujauhetta esim vanilja, suklaa tai cookies&cream)
2 palaa tummaa suklaata (M) / raakasuklaata

1. Heitä kaikki paitsi suklaa blenderiin ja blendaa tasaiseksi. Älä kiirehdi vaan anna massan tekeytyä kunnolla!
2. Laita suklaa palata sekaan ja pyöräytä sykäyksellä pari kertaa, niin että suklaa hajoaa.
3. Nauti.

Jälleen on kyseessä resepti, jonka ihanuutta on todella hankala pukea sanoiksi. Siispä, teidän on vaan tehtävä tätä itse. Tulkaa kertomaan mulle, jos löydätte sanoja. Mä oon aika sanaton. Ja tosiaan mitä valmistamiseen tulee, se on helppoa. Niin kauan kun sun käsi toimii ja pystyt laittamaan ainekset blenderiin ja painamaan käynnistysnappia, tuut onnistumaan tässä. Nyt siis, kun päätät viettää chilliä lauantai-iltaa, herkuttele terveellisesti. Mäkin kattelen tänään tyytyväisenä CrossFit Gameseja tämä herkku kourassa.

Täydellinen aamupala

7/20/2016

aamupala

Täydellinen aamu. Mulle elämä on pieniä hetkiä. Pieniä onnellisia hetkiä. Herään aamulla puhtaista lakanoista, viivyttelen ylösnousemista. Käperryn vielä hetkeksi lakanoihin ja ummistan silmät. Keitän tummapaahtoista kahvia. Mamma on vierailullaan ostanut jääkaapin täyteen kaikkea ihanaa. Mulla on muuten maailman ihanin äippä. Kylmäsavulohta, tuoreita vadelmia ja pensasmustikoita. Kyllä mamma tietää mistä mä tykkään. 

aamupala2
Pyöräytin viikonlopuksi kookosjogurttia. Kyseisen herkun tekeminen on muuten superhelppoa! Käy kurkkaa kookosjogurtin resepti. Tarvitset vain kookosmaitoa ja pari maitohappobakteerikapselia. Tällä kertaa tein jogurtin Santa Marian extra creamy kookoskermaan, sillä se on luonnollisinta tavaraa, mitä oon toistaseks kaupasta löytänyt: sisältää vain kookosta & vettä, ei lisäaineita. Jogurtin ja tuoreiden marjojen kylkeen vielä omatekoista mysliä. Siihenkin löytyy muutamia reseptejä blogista: banaanimysli tai herkkumysli

aamupala3

Vielä tuohon komboon seuraksi vesimelonikuutioita. Vesimeloni on kyllä kypsimmillään mitä ihanin herkku. Jääkaappikylmä vesimeloni on ihan uskomattoman raikasta. Kannattaa muuten kokeilla myös jäädyttää vesimelonikuutioita pakkasessa ja tehdä niistä ihanaa ja raikasta juomaa blendaamalla ne. Yks aivan ihana idea aamupalalle on myös vesimelonimehu, johon tarvitset vaan ja ainoastaan vesimelonia. Tuosta vesimelonimehu-postauksesta löytää myös 13 muuta aamiaisideaa linkkeineen!

aamupala1

Mitä tuohon kylmäsavulohileipään tulee, siinä yhdistyy ehdottomasti mun lempparimaut: reissumiehen tosi tumma ruisleipä, joka on aivan ihanan makea ja hyvä yhdistelmä suolaisen lohen kanssa. Lohen kylkeen juuri kiinteäksi keitetty kananmuna (kananmunat kylmään veteen ja kun vesi alkaa kiehumaan anna kiehua 7min) ja levitteeksi muussattua avocadoa. Lohi ja aavocado on niiiiin hyvää yhdessä! Päälle vielä salaattia ja kurkkua ja pieni ripaus aromisuolaa. Ah, niin täydellinen herkku.

Millainen on sun tän hetken lemppari aamupala?