Pienen Emilian Unelma

Joskus 2000-luvun alkupuolella pieni tytöntylleröinen istuu vanhempiensa kanssa vuosittaisessa opinto-ohjaajan kanssa järjestettävässä keskustelussa. Tuo tyttö oli jääräpäinen urheiluhullu, joka rakasti lentopalloa yli kaiken. Kun tytöltä kysyttiin: "Mikä susta tulee sitten isona?", vastaus tuli jo ennen kysymyksen päätyttyä: "Lentopalloilija". Tuolloin ei lapsi tiennyt, miten hankalaa naisurheilijana on tienata elantonsa. Myöhemmin matkalla kohti tuota unelmaa on ollut paljon mutkia, jotka jossain vaiheessa lykkäsivät koko ajatuksen sivuun. Jotta noista mutkista matkalla ymmärtäisi enemmän on pakko palata vuosien 2013-2014 välisiin vaikeuksiin. Oli hetki, kun makasin sängyn pohjalla, kykenemättömänä liikkumaan. Sairaalassa vietettyjä öitä kertyi monia ja liikunta ja urheilu olivat todellakin asioita, joista pystyi vain haaveilemaan. Suosittelen lukemaan  postauksen missä kerron kaiken vaikeuksista tästä linkistä.  Ihan vaan muistuttaakseni itselle ja kaikille muille, että mikä vain on mahdollista jos vain uskoo. 

Sairastelut selätettyäni kaksi vuotta sitten päätin parin vuoden tauon jälkeen soittaa Jyväskylässä asuessani sen hetkisen ykkössarjajoukkueen päävalmentajalle Tupulle. Liberoita joukkueessa oli jo kolme, joten joukkueeseen en mahtuisi. Yleispelaajana pääsisin kuitenkin pyörimään reeneissä ja kakkossarjasta löytyi sitten pelipaikkakin. Ajatuksena oli, jos ihan huvin vuoksi vähän palloilisi. Loppukaudesta pelaajapulan myötä pääsinkin jo ykkössarjan peleihin tosin silloinkin yleispelaajana (eikä missään hobittisarjassa vaan ihan ihkaoikeessa naisten ykkössarjassa). Kuitenkin mun vahvuudet on siellä lattian luuttuumisessa, joten loppukaudesta pääsin pelaamaan vanhalle omalle tontille muutamia pelejä. Ensimmäisissä harjoituksissa, missä sain olla libero, tajusin miten paljon sitä rakastinkaan. Musta tuntui jopa hiukan pahalta, kun olin unohtanut sen rakkauden ja lukinnut sen jonnekkin syvälle.

Seuraavaksi kaudeksi tavoitteena oli päästä pelaamaan koko kausi liberona ja se toteutuikin. Alkukaudesta olin suoraan sanottuna surkea raakile ja tuntui, etten koskaan pysty olemaan riittävän hyvä. Päätin, että tämän kauden satsaan lentopalloon niin paljon, kuin voin. Niin, etten kauden jälkeen voi sanoa, että oisimpa tehnyt tämän ja tämän eri tavalla. Pikkuhiljaa varmuutta tuli ja epäonnistumiset muuttuivat onnistumisiksi. Loppukaudesta tuntui, että hyviä pelejä oli huomattavasti enemmän kuin huonoja ja huonotkin pelit muuttuivat keskiverroiksi. Nälkä kasvaa syödessä ja pikkuhiljaa heräsivät myös ajatukset, josko pääsis johonkin todella kovaan treeniseuraan, niin voisi kehittyä vielä enemmän. 

Kauden jälkeen ruettiin selvittelemään asiaa ja alkoi vaikuttaa siltä, että mestaruusliiga voisi olla mulle hyvä sarja kehittyä ja olisi aika ottaa uusi askel urheilijana eteenpäin. Fyysiset valmiudet uudelle sarjatasolle löytyy. Lopulta keväällä se päätös sitten syntyi ja kaudella 2019-2020 pelaan mestaruusliigajoukkue LP Vampulan riveissä liberona. Eihän tätä yhäkään naislentopalloilijana täysin ammatikseen voi tehdä, mutta kuitenkin on tää yhdenlaista unelmaa. Niimpä pakattiin kamat Jyväskylästä kohti Huittista ja uusia unelmia. 

Miksi kerron tätä tarinaa nyt?

Tajusin tässä kämpillä Huittisissa oleillessani, että mähän elän pienen Emilian unelmaa just nyt. Tarinan opetus on, että vaikka jossain vaiheessa unelmat jopa unohtuvat, ne ovat yhä saavutettavissa. Ilman uskoa unelmiin ei tapahdu mitään. Jos päätät saavuttaa jotain seuraava askel on pohtia miten sinne maaliin päästään. Epäonnistumisia tulee elämässä aina reitille ja vaikeita päiviä myös. Vaikka nuo sairastelu vuodet oli elämäni kamalinta aikaa, en silti ottaisi niitä pois. Ne on opettanut mulle enemmän kun mikään lyhyen elämäni aikana.

ÄLÄ luovuta. Jos rakastat jotain asiaa yli kaiken, älä päästä siitä irti. Jatka unelmoimista, tee töitä hulluna. Rakasta kehoasi, kuuntele kehoasi ja ennen kaikkea nauti siitä matkasta. Joskus se vie päivän, joskus viikon, joskus kuukausia, mutta lupaan sulle, että se työ on sen arvosta. Jokainen unelma on tavoitettavissa. Ensimmäinen virhe on lakata uskomasta.