WHAT'S UP?!

4/07/2015

hakemus
Blogihiljaisuutta on riittänyt muuttotohinoissa. Pääsiäinen meni oikeastaan aamusta iltaan puuhaillessa ja sama homma jatkuu nyt Joensuun päässä, kun opiskelujen lomassa koitetaan saada muuttokamoja paikalleen. Pääsiäisenä kerettiin matkata myös Pieksämäelle moikkaamaan Jaakon mummoa ja viettää aikaa hiukan perheen kanssa. Oli myös aika makoisaa nukkua 10-11h unia, sillä univelkaa oli kertyny ihan riittävästi edeltävillä viikoilla. Nyt on ihan eri tavalla energiaa panostaa opiskeluun! Kerettiinpäs myös ottamaan Annikan kanssa vähän kuvia. Oli ihan huippua käydä pitkästä aikaa kuvailemassa. Nuorempana käytiin siskon kanssa aina kuvailemassa toisiamme, mut viimeaikoina mallina oleminen on jäänyt vähemmälle. Muistin taas viihtyväni tuollakin puolella kameraa ja oispa kyllä mukavaa päästä itsekin kehittymään valokuvaajana. Kuva on otettu Kuopion Kunnon salilla.

Arvaakos kukaan mitä varten tällaiset sporttiset kuvat ois mahdollisesti otettu?

11 kommenttia

  1. Morjens mikä kroppa! :D Voitko kertoa oikotien onneen eli millä tuollasen mahan saa? ..vaikka en oikeasti olekaan sitä mieltä, että timmi masu on yhtäkuin onni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Ei oikoteitä taida olla, kovaa työtä vaan ja asennetta ni pääsee! Päivittäisiä valintoja :)

      Poista
  2. Anonyymi4/08/2015

    Fitnessmallikisaan?:)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4/08/2015

    Mitä alustavii sait kirjotuksista:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidinkieli ja biologia lähti E:nä ja enkku B:nä :)

      Poista
  4. Härregud, Emilia! Sä näytät ihan tajuttoman upealta! <3 Vahva veikkaus, että nyt on kyse fitnessmallikisoista. :D

    VastaaPoista
  5. Vitsi mikä mimmi! ;) Ja hei onnea teille uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi4/15/2015

    Pääsitkö jatkoon!? :)

    VastaaPoista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥