OPISKELUMARATON

12/19/2014

Hei kaikille ja aivan mahtavaa viikonloppua! Joillakin saattoi alkaa jo joululoma, joten onnittelut myös siitä. Mulla on vielä maanantaina muutama tunti koulua, mutta hymy on ollut tänään aika leveä. Päivä on ollut tähän mennessä jo aivan täydellinen ja sen kruunaa se, että rakas siskoni tulee kotiin jouluksi tänään Helsingistä ja yömyöhällä saan kömpiä taas pitkästä aikaa Jaakon kainaloon. Ikävä on kertyny aika hurjaksi kolmessa viikossa ja on täydellisyyttä viettää joulua yhdessä niin Jaakon, kuin muunkin perheen kanssa. Tää syyslukukausi alkaa koulussa olla paketissa ja onkin hurahtanut aika nopeesti. Sairastelujen myötä oon joutunut tekemään tosi paljon kouluhommia kotoa käsin ja saanut välillä aika hurjankin määrän tehtäviä. Jotenkin usein tuppaa käymään niin, että ne hommat vaan kasautuu ja kasautuu ja niimpä me kehitettiin Evitan kanssa hyvä tapa päästä eroon kaikista tehtävistä: opiskelu maraton. 
IMG_8205 IMG_8207 IMG_8208
Ollaan tehty tää jo kahdesti ja jotenkin kummallisella tavalla se toimii. Luulis, että kun opiskellaan yhdessä niin keskittyminen ois huono, mutta meillä on yhdessä opiskelu saattaa jopa synnyttää hyvää pohdintaa ja uusia ajatuksia tehtäviin. Yksin opiskellessa kotona tuntuu, että rupee helposti puuhaamaan kaikenlaista turhaa. Ollaan päätetty suunnilleen, mikä aika opiskellaan tai valittu mitkä tehtävät tulee saada valmiiksi. Opiskelun jälkeen odottaa maratonin paras osuus, eli maali = palkinto. Tällä kertaa palkintona oli maukasta kana-pekonisalaattia bluecheese dipillä. Extempore päätettiin vielä lähteä katsomaan hobitti elokuviin ja kiireellä kerettiin juuri ja juuri katsoa edeltävä hobitti2 kotona. Opiskelun jälkeen olikin aika mukava rentoutua elokuvan ja hyvän ystävän seurassa.

Ja ainiin, jotkut ovatkin saattaneet jo huomata, blogiin ilmestyneen Indiedays Inspiration- gadgetin. Täällä kirjoittelee siis nykyään erittäin iloinen ja innostunut Inspiration-bloggaaja! 

Mikäli Indiedays ei ole tuttu, käyppä tsekkaamassa lisää täältä.

2 kommenttia

  1. Kuulostaa tosi hyvältä idealta toi maraton! Jos opiskelu- ja urajutut kiinnostaa, hyppää kyytiin http://www.lily.fi/blogit/40-hours-and-counting

    VastaaPoista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥