YKSI YÖ JOULUUN

12/23/2014

Lunta, ihania ihmisiä, mukavaa puuhailua. Alkaa pikkuhiljaa joulufiilis virittäytyä. Muutama päivä on hurahtanut shoppaillessa ja tonttuillessa, paketoidessa ja läheisiä nähdessä. On päivissä ollut niin paljon hulinaa, että kun illalla on silmänsä ummistanut nii on kyllä uni tullut nopeesti. Meillä ainakin on ollut aika stressipitoista ilmaa kotona, kun kaikki hössöttää ja stressaavat jouluvalmisteluista ja kotona vielä lasiterassin rakentaminen yritetään saada jouluksi päätökseen. Onpa ihana sitten jouluna rauhoittua rakkaitten kanssa uudelle lasiterassille nauttimaan läheisten lämmöstä. Mä en oikeastaan ymmärrä, että miksi joulusta pitää stressata niin kauheesti. Tosin luulenpa, että kun ite oon ehkä tulevaisuudessa vastuussa joulun kaikista järjestelyistä lapsille ja joskus lapsen lapsille niin meinaahan siinä varmaan vähän stressiä pukata.
jaakolle IMG_8343 IMG_8252 IMG_8226 IMG_8139_blogi
Kuitenkin toivoisin, että tänä  jouluna kaikki voisivat rauhoittua nauttimaan joulusta, siitä itsestään ihan vaan sellaisenaan. Ehkä ei tarvitse kiillottaa joka nurkkaa talosta tai kaiken ei täydy olla ihan täydellistä. Kukaan ei tule huomaamaan pieniä puutteita, jotka itselle näyttävät niin ylitsepääsemättömiltä ongelmilta. Mun mielestä joulussa kaikista ihaninta on vaan se yhteenpuhaltamisen henki, se että kaikki tekee yhdessä valmisteluja ja nauttivat siitä rauhasta, mikä joulu noille päiville asettaa. Ollaan myös keskusteltu lahjojen antamisesta ja siitä onko se tarpeellista. Mun mielestä se on ihana ele, osoittaa toiselle, että välittää. Mun mielipide on kuitenkin, että rahassa ei mitata parhaita lahjoja, vaan parhaita on ne, jotka on lämmöllä tehty, juuri sitä erityistä lähimmäistä varten. 

Näissä tunnelmissa haluan toivottaa kaikille rauhallista ja lämpöistä  joulua!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥