Love yourself enough to live a healthy lifestyle

6/09/2014

Oonkin jo parissa postauksessa kertonut siirtyneeni puhtaamman ravinnon ruokavalioon. Innostus tähän lähti oikeastaan ihan siitä, että äitini innostui detox-kuurista ja miehensä kanssa rupesikin tälle kyseiselle kuurille kahden viikon ajaksi. Kuurissa tarkoituksena on nauttia puhdasta mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa ja suosia tuoreita raaka-aineita. Detox-kuurin tarkoituksena on puhdistaa elimistöä ja tukea näin niin fyysistä kuin henkistäkin hyvinvointia, puhdistaa suolistoa, tukea immuniteettia, auttaa painonhallinassa, sekä auttaa maksan toimintaa. Tästä (<-*klick*) linkistä pääseekin tutustumaan tarkemmin tähän kuuriin ja sen toimintaan. Mulla tavoitteena oli toki puhdistuminen mutta en aio rueta millekkään kuurille, vaan nimenomaan parantaa pysyvästi hiukan ruokailutottumuksia. Ensimmäinen askel oli maidon poisjättäminen, jonka mukana myös rahkat, raejuustot, jogurtit. Viljoja en olekaan syönyt pitkään aikaan, muutakun gluteenittomana, joten se muutos pysyy samana. Lisäksi oon lisänny smoothieiden ja keittojen määrää ajatellen nesteen saantia. Muutaman päivää menin täysin nestemäisellä ravinnolla, jonka jälkeen siirryin hiukan kiinteämpään: salaatteja, munakasta, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä yms. Olo kropassa on loistava:

1. Aineenvaihdunta pelittää, hikeä pukkaa (kiitos myös spiruliinan)
2. Vatsa toimii ensimmäistä kertaa kunnolla sitten viimekesän
3. Ei turvotuksia, järkyttäviä vatsakipuja
4. Energinen ja kevyt olo, painokin pudonnut hiukan
   
Eniten mua yllätti se, kuinka hyvin tolla ravinnolla jaksoin. Muisti vaan pitää proteiinin saannin riittävänä, esim lisäämällä protskua hiukan smoothieihin ja pähkinöistähän esim saa ihan loistavasti energiaa. Tajusin, että oon liian usein syöny liikaa esimerkiksi ennen reeniä ja sen takia salilla tullut välillä huono olo. Sopivan kevyt, energiatiheä ateria, esim cashew-smoothie sopii loistavasti pre-workout drinksuksi. Viikolla on tullut otettua miljoona kuvaa eri ruoista ja reseptejäkin on ihan liikaa, joten olkaa aktiivisia, jos haluatte esim noiden kotitekoisten tortillalettujen tai siemennäkkärin reseptiä!







En tiedä onko tää  nyt sitten maidottomuuden vai lisäaineettomuuden ansiota mut mun vatsavaivat, turvotukset ja kaikki on hävinnyt. Sen lisäksi oon tukenu hyvinvointia viimeaikoina käymällä kerran viikossa joogassa ja eilen kokeilin myös bodybalancessa, joka oli myös ihan sika hyvä tunti! Oon vaan tajunnu nyt ehkä pitää kropasta huolta ja saanut ehkä vähän terveemmän suhtautumiseen niin reeniin kuin ruokavalioonkin. Ennen terveellinen syöminen oli (jälkeenpäin myönnän) ehkä jopa pakkomielle ja tavoitteena oli nimenomaan vaan pinnallinen hyvältä näyttäminen ja hoikistuminen. Nyt suhde ruokaan ja treeniin on kuitenkin muuttunut, mistä oon äärettömän onnellinen. Oon paljon itsevarmempi ja voin hyvin en vaan ulkoisesti, vaan myös sisältä. Syön terveellisesti ja puhtaasti koska rakastan kroppaani. Kehoa pitää huoltaa, niinkun mitä tahansa muutakin liikkuvaa kappaletta ja mä ainakin haluan omalle kropalleni vain ja ainoostaan parasta. Ja semmoinen lisäselvennys vielä että en todellakaan noudata täysin lisäaineetonta ruokavaliota, vaan pyrin syömään puhtaasti :-)

Millaisia ajatuksia teille herää näistä mietteistä?

- Emilia

4 kommenttia

  1. Ei voi kun ihailla! Tykkään niin sun mietiskelyistä <3

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6/10/2014

    Kiitos tästä, oon se kuka kyseli pari postausta sitten vinkkejä :-) aiheeseen liittyen odotan mielenkiinnolla lisää postauksia! Itelle on aika iso muutos jättää maitotuotteet ja sokeri+valkoset jauhot kokonaan pois ja just syödä mahollisimman puhtaasti, niin välillä tuntuu että ois ihan hukassa :-D ja vielä jos siemennäkkärin ohjetta viittisit laittaa? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että ilmaisit kiinnostuksesi, tää on mielenkiintoinen aihe :-) Se on vaikeeta jos rupeaa kerralla poistamaan kaiken mut kun pikkuhiljaa pudottelee ruokavaliosta niitä pois niin tajuaa vaan miten hyvä olo kropassa on! Laitanpas ohjetta tulemaan lähiaikoina :-)

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥