Syyskuussa

Tähän astisen elämäni hienoin kuukausi. Oon muuttanut uuteen kaupunkiin, niin kauniiseen sellaiseen. Rakastunut Jyväskylään, ruskan värjäämiin puihin harjulla. Oon tehnyt kävelyretkiä kaupungissä, kuunnellut sen kuisketta. Oon katsellut auringonlaskua Tuomiojärven rannassa kitaran soidessa taustalla. Miten paljon rakastankaan sitä ääntä. Oon ihaillut Kuokkalan siltaa pimenevässä yössä kymmenennestä kerroksesta talon katolta. Oon vaipunut uneen tähtitaivaan alla ja nähnyt tähdenlennon. 

Oon alottanut täysin uuden elämän, opiskelut, tutustunut ihan älyttömän huikeisiin tyyppeihin, saanut monta ystävää, istunut super mielenkiintoisilla luennoilla ja tylsistynyt kuoliaaksi ei niin mielenkiintoisilla luennoilla. Oon nauranut vatsani kipeäksi niin monta kertaa, ettei sormet riitä laskemaan. Oon itkenyt onnesta ja hymyillen vaipunut illalla uneen omassa kodissani. 

Oon nukkunut metsän keskellä taivaan alla ja laulellut kitaran soidessa nuotion ääressä. Oon tanssinut niin paljon, että jalkoihin koskee ja nukkunut ihan liian vähän. Kuitenkin oon nauttinut jokaisesta valvotusta hetkestä. 

Oon uneksinut ilman herätyskelloa viikonloppuisin. Loikoillut sängyssä monta tuntia kuunnellen musiikkia. Oon hemmotellut itseäni, tehnyt superihania aamupaloja, keittänyt täyden pannun kahvia ja hörppinyt sitä päivän mittaan. Oon kirjoittanut muistikirjan täyteen sanoja, tekstejä ja ajatuksia. 

Oon nähnyt mun oman rakkaan siskon unelmien toteutavan. Ollut todistamassa, kun satojen tuntien työ tiivistyy 13minuutin elokuvaksi, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut minun rakas sisko. Miten kaunista oikeesti onkaan, että jonkun noin rakkaan ihmisen suuri unelma tulee yhdessä pienessä hetkessä todeksi. 

Oon inspiroitunut elämästä aivan uudella tavalla. Oon rakastunut pieniin kauniisiin hetkiin.