Vegaanin aamiaisletut

6/07/2016

Äitin vegaanisuus on opettanut korvaamaan kananmunan. Kananmunat onkin usein leivonnassa paljon käytetty tuote sen ominaisuuksien takia. Tärkein ominaisuus on ehkä kananmunan kiiteytymisessä, se pitää aineet kasassa. Mamma on ollut nyt tammikuusta asti vegaani, joten on pitänyt opetella miettimään myös munattomia reseptejä. Leipominen kyllä onnistuu erinomaisesti ilmankin kananmunaa. Näissä ihanissa lettusissa on käytetty kananmunan tilalla chiasiemeniä ja banaania. Puolikas banaani vastaa leivonnassa about yhtä kananmunaa. KYLLÄ, siis banaanilla on samanlainen aineita sitova ominaisuus, kun kananmunalla, niinkuin chiasiemenilläkin. Banaani tuo samalla myös makeutta ja siten makeutta ei tarvitse lisätä sokerilla.
vegaaniletut2 vegaani_letut vegaaniletut vegaaniletut1

Vegaanin terveelliset letut

1 dl (glut.) kaurahiutaleita
½ dl kookosmaitoa (extra creamy santamarina)
1 dl vettä
1 tl chiasiemeniä
½ banaani
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

1. Blendaa ainekset tasaiseksi massaksi ja anna tekeytyä 10-15min.
2. Paista molemmin puolin muutama minuutti.

Meillä letut nautittiin Alpron Go onista tehdyn marjarahkan kera. Päälle vielä itsetehtyä kuusenkerkkäsiirappia, nam. Näihin voi toki lisätä sitten halutessaan hiukan proteiinia. Äitillä on vegaaniprotskuista käytössä puhdistamon maustamaton riisiproteiini. Eihän se niin maukasta oo, kuin esimerkiksi heraprotsku, mutta smoothieissa yms menee tosi hyvin. Ite en tykkää soijaprotskuista jostain syystä, niissä on joku tosi outo sivumaku. 

Omassa taloudessa menee hera, vaikka maitotuotteita en kovinkaan paljoa käytä. Tällä hetkellä mulla on kolmea eri prostkua: Starnutritionin whey-80 vanilja-päärynä, joka on tosi kiva miedon makuinen ja sopii hyvin leivontaan. Juomana en oo kokeillut tätä. Juomana, smoothieissa ja leivonnassa ihan ykkönen tällä hetkellä: Optimum nutritionin 100% Whey Gold Standard ja makuna Double Rich Chocolate. Parhaan makuinen mun käyttämistä protskuista. Sit kaapin pohjalla on vielä sportlifen mansikka-valkosuklaa protsku, mikä on ihan syystäkin kaapin pohjalla. En tykännyt yhtään.

ps. Viikko pääsykokeisiin.. Jaiks!

4 kommenttia

  1. Tätä täytyy meilläkin kokeilla(b)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Ihania kuvia, näyttää todella hyvältä :-)

    http://j-doitforyourself.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥