PÄÄSIN OPISKELEMAAN!

Eilen se tapahtui. Rauhaisa matka juhannuksen viettoon oli alkanut ja siinä autossa mummon ja ukin kyydissä kirjauduin opintopolkuun vielä tsekkaamaan onko opiskelijavalinta vielä kesken. Virallisesti tulostenhan piti tulla vasta 1.7. Hetkonen etusivu näyttää ihan uudenlaiselta, siis tulokset on tullu.. MISSÄ SE LUKEE? Ja siinähän se luki. Niin kauniilla pienillä kirjaimilla: Hyväksytty. Kyyneleet tulvivat silmiini samantien ja kiljuin "Mä pääsin! Mä pääsin!". Onneksi ukki pysyi tiellä huudosta huolimatta. Syke nous varmaan kahteen sataan ja onnen tunne täytti koko kehon. Ihan uskomatonta. Onko tää totta? Tarkistin noin 100 kertaa tuloksen. Vapisevin sormin yritin itkun lomassa saada soitettua mammalle. Saikohan siitä puhelusta edes selvää? Äiti mä pääsin opiskelemaan.. Ihan oikeesti pääsin. Ihan uskomatonta.

Näinä hetkinä sitä taas huomaa miten paljon on ympärillä välittäviä ihmisiä. Nää ihmiset on nähnyt sen intohimon mun silmissä, kun oon puhunut mitä haluan elämälläni tehdä. Ne ymmärtää miten paljon mä halusin tätä ja ne on katsonut vierestä kun mä paiskin hommia unelmien eteen. JA ne varmasti myös tietää, miten uskomattoman ihanalta tää tuntuu ja ne jakaa tän onnen ja ilon mun kanssa. Kiitos kaikille. Jokaikisellä siitä tuesta mitä oon saanu. En vois onnellisempi olla. Kiitos vanhemmille, jotka on vienyt mut urheilemaan pienenä ja mahdollistanu aina sen. Kiitos perheelle, joka on tukenu läpi vaikeuksien. Ystäville, jotka on jakanut ilot ja surut. Teille siellä ruudun toisella puolella, kun ootte ollu hengessä mukana. Ja kiitos myös kaikille snäpissä onnitelleille lukijoille.

Sain eilen myös erikoisen kommentin anonyymisti: "Ihan epäreilua miten sulle tulee kaikki noin helpolla". Ihan oikeasti? Paiskin niska limassa hommia tämänkin ison unelman eteen. Ei oo todellakaan ollut elämä pelkkää ruusuilla tanssimista. Jo lukiossa meinasin luovuttaa kun vietin useamman kuukauden lukioajasta sairaspedissä. Meinasin antaa periksi urheilun suhteen, koulun suhteen ja päästää tästäkin unelmasta irti. En kuitenkaan luovuttanut, kirjoitin hyvät paperit lukiosta ja tein ihan älyttömästi hommia sen eteen. Pääsykokeisiin luin päivittäin 6-10 tuntia, liikuntatestien ja omien treenien kanssa harjoituksia kertyi toukokuussa ja kesäkuun alussa jopa kolme joillekin päiville. Oon tehnyt älyttömän paljon töitä. Jokainen, joka on nähnyt tän prosessin tietää, et oon paiskinut hommia. Mutta tää. Tää on ihanaa ja jokaisen hikipisaran arvoista.

Kuvat: Anniina joensalo

Yks mun isoimmista unelmista siis tulee toteen. Mä aloitan syksyllä liikuntabiologian opinnot Jyväskylässä. Nyt sanon vielä kerran sulle: JOKAINEN unelma, mahdottomankin tuntuinen sellainen, on saavutettavissa. Suurella työllä, intohimolla ja asenteella voi saavuttaa mitä vaan elämässä. Pitää uskaltaa joskus ottaa askel uuteen suuntaan. Se voi olla ensimmäinen, mutta myös tärkein askel. 

Vielä kerran siis: KIITOS. Ja ihanaa Juhannusta.

- Maailman onnellisin pieni tyttö