Aamiainen Sokos Hotel Tornissa

3/31/2016

Kroissantteja, juustoja, ihania jälkkäreitä, lämpimiä lihapullia (eikä yhtään teollisen makuisia sellaisia), tuoretta leipää, hedelmiä, mysliä... Täydellinen aamupala ei paljoa muuta vaadi. Sokos Hotel tornissa oli kyllä parhaat aamupalat, mitä hotellissa oon koskaan saanut. Kellekkään tuskin on jäänyt epäselväksi mun suuri rakkaus aamupaloja kohtaan. Minä, jos joku oon siis erittäin hyvä kriitikko aamupalojen suhteen.

Tuoreus on sana mikä pitää mun mielestä näkyä aamupalalla. Täällä se näkyi ihan jokapuolella. Leipä oli lämmintä, ihanan rapsakkaa päältä ja pehmeää sisältä. Tarjolla oli tuoreita kasviksia leivän päälle, erilaisia leikkeleitä ja erilaisia hedelmiä kauniisti esille aseteltuna. Ja kroissantteja, pieniä suloisia kroissantteja joita tuli syötyä muutama liikaa. Ne oli niin hyviä!

Lämpimistä löytyi ainakin munakokkelia, lihapullia ja pekonia. Musta oli ihana, että lihapullista ei maistunut teollisuus yhtään läpi. Ne oli just sellaisia vähän isompia pullia, mitä oon kotona oppinut syömään. Ne maistu ihan oikeasti lihalta eikä jauhoilta. Hot Buffetin lihakse leikkelepöydästä löytyi useampaa sorttia lihaa ja myös ihanaa kylmäsavulohta.
hotelli_aamiainen3 hotelli_aamiainen4 hotelli_aamiainen2
Kulhosyötävänä oli puuroa, jogurttia tai rahkaa ja niiden päälle erilaisia lisukkeita: marjoja, myslejä, kuivattuja hedelmiä, muroja, pähkinöitä, siemeniä.. Mä laittelin maustamattoman jogurtin sekaan tuoreita marjoja (oli karhunvatukoita!!), kuivattuja hedelmiä, mysliä ja mukavan lusikallisen maapähkinävoita, NAM!

Jälkkäripöydästä puhumattakaan. Se oli piste iin päälle. Juustoja, joiden kanssa viikunahilloketta (kroissantti goudalla ja viikunalla, täydellistä). Ihanan pieniä kakkupaloja oli useaa eri makua ja palat oli mukavan kokoisia. Niin, että ihan varmana jaksoi maistaa pikkusen jokaisesta. Browniet oli täydellisimpiä, mitä oon koskaan syönyt. Mehukkaita, tiivitä ja suklaisia olematta kuitenkaan liian imeliä.
hotelli_aamiainen5 hotelli_aamiainen1

Kahvi tarjoiltiin suoraan pöytään lämpimänä. Saatiin valita otetaanko normaalia vai tummapaahtoa. Mä on tumman kahvin ystävä ja semmoinen meille pöytään sitten tuotiin. Kahvi on kyllä pakollinen tämmöisellä ihanalla aamiaisella. Teen ystäville tarjolla myös haudutettua teetä.

Mun mielestä aamupala on melkein tärkein osuus hotellivierailusta. Kehno aamupala on oikeesti monesti pettymys hotellissa. On vaan niin ihana päästä aamulla valmiiseen pöytään ja nauttia rauhassa ja pitkään seisovasta pöydästä. Nyt ei todellakaan tarvinnut pettyä ja tästä aamiaispöydästä löytyy herkuteltavaa varmasti monenlaiseen makuun. Aamiaisen pystyy ilmeisesti ostamaan myös ilman yöpymistä, kannattaa kokeilla.

Jos siis ootte suuntaamassa Helsinkiin ja etsitte aamiais- tai yöpymispaikkaa, suosittelisin lämpimästi Solo Sokos hotel Tornia! 


2 kommenttia

  1. Anonyymi4/01/2016

    Moi!
    Oon itekin päässyt Tampereen Torniin kahesti aamiaiselle, joten tiiän mistä puhut. Harmiksi kyllä vaan molemmat kerrat on itellä ollut pelireissuja ja aamupalan jälkeen on pitänyt jatkaa aamureeniin niin ei ihan kyllä kaikkea oo pystyny syömään... Hotelliaamupalat on niin ihania! Niissä on kyllä myös paljon eroja ja joskus vähän huonommissa hotelleissa on tullut pettymyksiäkin..
    Houkuttelisi myöa kyllä nuo hotellien järjestämät brunssit...aikamoisen kalliita kyllä vaan kun kolmenkympin luokkaa... En osaa ees kuvitella miten ihana just hyvän hotellin brunssi olis kun aamiaisetkin on jo niin kattavia. Täytyy ottaa selvää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotelliaamupalat on tosiaan ihan parasta!:) Samalla lailla omalla kohdalla, oon joskus joutunut pettymään :) Brunssit on tosiaan kalliita, mut monesti kokemisen arvoisia. Fransmannin brunssia on ainakin kehuttu :)

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥