KOHTI TULEVAISUUTTA

12/04/2015

Tänään valmistuin ensimmäiseen ammattiin. Musta tuli koulutettu hieroja. Vuosi sitten mulla oli aivan erilaiset suunnitelmat elämässä. Kävin lukion neljättä vuotta. Valmistauduin kirjotuksiin ja ajattelin hakevani yliopistoon lukemaan liikuntabiologiaa heti keväällä, kun kirjotukset on ohi. Isäni pisti vuoden vaihteessa Joensuuhun hierojakoulun pystyyn. Lahdessa isällä on ollut koulu nyt jo useamman vuoden. Tammikuussa kävin Joensuussa hierotuttamassa pohkeita vasta koulunsa alottaneilla opiskelijoilla. Nilkan syrjässä oli ollut kipuilua jo muutaman viikon. Pohkeiden hieronta auttoi ja nilkkakivut hävisi. Jostain mulle tupsahti mieleen idea, että mitä jos kävisinkin hierojan ammattitutkinnon välivuoden aikana. Soitin isälle ja kysäisin, miten myöhässä koulua voisi aloittaa. Isä uskoi kovasti, että anatomiassa saisin kiinni muut ja voisin hypätä koulun penkille maaliskuussa heti kirjoitusten päätyttyä ja niin me sitten tehtiin.

Maaliskuussa muutin takaisin kotikaupunkiini Joensuuhun poikakaverin kanssa, joka aloitti opinnot samaisessa koulussa. Paluu Joensuuhun tuntui aluksi oudolta, Kuopiosta on kuitenkin lukion myötä tullut mulle kotikaupunki. Heti kirjoitusten loputtua hyppäsin mukaan remmiin. Anatomian opiskelu oli äärettömän mielenkiintoista, päivittäin opin uusia juttuja ja tiedon nälkä kasvoi. Toki välillä tuntui rankalta ja tuntui ettei jaksa, mutta pääsääntöisesti motivaatio uuden oppimista kohtaan on kasvanut koko koulutuksen ajan. Vuosi on ollut todella rankka ajoittain ja elämäntilanne on muuttunut vuoden aikana paljonkin. Myös ajatukset omasta tulevaisuudesta on muuttunut paljon. Kesällä erosin pitkästä parisuhteesta, mikä muutti tilannetta vielä enemmän. Tuo tuntui sillon älyttömän rankalta ja mietin jopa välillä, että oisko helpompi vaan jättää koulukin kesken. Nyt kiitän itteeni, että en luovuttanut, vaikka tuntui että elämä potkii persuksille.

Oon kasvanut paljon ja oppinut paljon monesta asiasta. Oon oppinut älyttömän paljon liittyen urheiluun ja saanut treenaamiseen uusia juttuja. Suurin osa kaikista opeista on tapahtunut asiakastyössä, jota opintojen aikana kertyy yli kolmesataa tuntia. Vaikka koulutus on vaan vuoden mittainen, on se ihan älyttömän tiivis ja väitän, että monella Joensuun hierojakoulusta tänä vuonna valmistuneella on aika hyvät valmiudet menestyä hierojien massassa, mikäli alalla pysyvät. Kuitenkin, vaikka itekkin oon oppinut älyttömän paljon, uskon suurimman opin olevan vielä edessä. Vaikka valmistuin tänään, valmis en tule olemaan koskaan ja haluan jatkuvasti kehittää taitojani. Mulla on koko maailma vielä avoinna edessäni.

Nyt asun Joensuussa, mulla on ihana asunto keskustassa. Aloitan vuoden vaihteessa tekemään ammatinharjoittajana töitä ja lisäksi opettamaan koululla tammikuussa 2016 alkavaa ryhmää. Askel opiskelijan tossuista opettajan saappaisiin tulee olemaan iso ja haastava, mutta varmasti jokaisen pinnistelyn arvoinen. Tulee olemaan vaikeita hetkiä, mutta ennen kaikkea motivoivia päiviä ja tulen oppimaan paljon uutta. Odotan alkavaa vuotta innolla ja oon todella tyytyväinen elämäntilanteeseeni. Mulla on kiva koti, kiva työ ja taattu toimeentulo. Mulla on ihana perhe ja koti myös Kuopiossa. Aion hakea jatko-opiskelemaan liikunta-alalle ja tiedän olevani oikealla tiellä. Mulla on asiat hyvin, vaikka hyvinkin erilailla, kun vuosi sitten. Mä olen onnellinen.
Mitä halusin tällä tekstillä kertoa? Haluan kertoa, että joskus asiat ei mene just niin kun on suunniteltu. Joskus tulee mutkia matkalla, mut joskus ne muutokset voi loppujen lopuksi olla elämän parhaita asioita. Haluan kannustaa jokaista, ottamaan askeleen epäröimättä eteenpäin. Jos tuntuu, että et oo tyytyväinen elämääsi, älä pelkää muuttaa asioita. Älä pelkää hypätä kohti tuntematonta. Kun yksi ovi sulkeutuu, monta muuta avautuu. Menetykset elämässä tekevät usein tilaa uusille asioille. Unelmat on tehty toteutettaviksi. Ei pelätä unelmoida ja ennen kaikkea ei pelätä tähdätä kohti unelmiamme sataprosenttisesti joka päivä. 

4 kommenttia

  1. Suunnitelmat muuttuu matkan varrella lähestulkoot aina, pienemmällä tai suuremmalla mittakaavalla, tärkeintä on antaa elämän viedä hyvään suuntaan ja ottaa kaikki uusi vastaan :) Inspiroivaa kuulla, että löysit sen sun juttusi ja elämä rullaa juuri sinne suuntaan mikä tuntuu hyvältä! Parasta on se kun voi pysähtyä ja miettiä, että nyt on onnistuttu ja juuri tässä on erittäin hyvä, kuten tulevassakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin niillä on tapana tehdä :) Nimenomaan on niin ihana pysähtyä hetkeen ja nähdä kuinka asiat ovat vaan järjestyneet:)

      Poista
  2. Voi Emilia, ihana teksti<3 Niinkun tuossa jo aiemmin puhuttiin, niin unelmia kohti pyrkimällä ja niiden eteen töitä tekemällä tulee pääsemään elämässä pitkälle. Sulla on upeita uusia juttuja edessäpäin ja mitä sun blogia ja kiinnostusta hyvinvointiin ja urheiluun oon seurannu niin tuntuu, että tallaat just parhaillaan sitä sun polkua. Keep on going! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Näin nimenomaan, pitää unelmoida rohkeasti ja uskaltaa myös tehdä asioita unelmiensa eteen, niinkun sinä ihana siellä!

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥