LOMALLA VIIMEINKIN

10/14/2015

Katson ulos, aurinko valaisee pilvenhattaran kauniin vaaleanpunaiseksi. Kaunista. Nyt voin vihdoin hengähtää. Mun ei tarvitse tehdä yhtään mitään, saan vaan rentoutua. Mä oon lomalla. Vasta lentokoneessa alko oikeasti tajuta, että sitä on oikeesti nyt menossa etelään rentoutumaan. Viime elokuusta asti oon opiskellut aikalailla putkeen, puoltoista vuotta on ollut semmosta menoa, että ei oo kauheasti päässyt lepäämään. On ollut sairastelua, kirjoitukset, uudet opinnot, muutto uuteen kaupunkiin. Kesällä lomailtiin muutama viikko, mut kesä oli kaikin puolin aika rankka henkilökohtasista syistä. Nyt kun vihdoin pääsin kauas arjesta tajusin, miten uupunut oikeasti oon ollut. Nyt aion nauttia täysillä jokaisesta hetkestä. Hei hei stressi ja arki.
PA120009 PA130017 PA130037
Parin päivän matkustamisen jälkeen eilen tultiin Teneriffalle. Meillä on ihana huoneisto Costa Adejessa Las Americasin tuntumassa. Lämpöä riittää, täällä on 28 astetta lämmintä lupailtu. Eilen kävin heittämässä lenkin iltasella, täällä on vaan niin erilaista lenkkeillä, kun on lämmin ja askel kulkee ihan eri tavalla. Ympärillä on paljon nähtävää. Auringon lämpö tuntuu iholla niin hyvältä. Rakastan aurinkoa, oon vaan niin viimesen päälle kesä ihminen kun olla ja voi. Matkustaminen on mun juttu, haluan nähdä maailmaa ja nauttia auringosta, mitä Suomeen asti ei olla koko kesänä saatu. Turistikohteet ei mun lemppareita ole, mut sopii perhelomalle ja arjesta irtautumiseen aivan loistavasti.
PA130036 PA130043 PA130049
Matkustaessa huippua on myös ruoka. Espanjassa kiehtoo erityisesti liha. Ihania makkaroita, kinkkuja, mereneläviä. Marketista löytyi monta metriä pitkä tiski erilaisia tuoreita lihoja (marinoimatonta!!), rapuja, mustekaloja ja vaikka mitä muuta ihanaa ja vielä todella edullisesti. Banaanikin maistuu niin erilaiselta, se on ihanan makeaa ja tumman keltaista väriltään. En oo yhtään nirso ruoan suhteen, maistelen ihan rohkeasti kaikkea ja rakastan uusia kokeiluja. Mun mielestä lomalla on kiva valita semmosia ruokia, mitä suomesta ei saisi välttämättä. Ja mitä herkkuihin tulee niin ehdottomasti aion herkutella. Aamupalalla nautin ihanaa kreikkalaista jogurttia banaanilla ja myslillä ja siihen kylkeen täytetyn croissantin ja pienen laten. Täydellistä.

Muuten, mun lomaa ja elämää voi seurailla IGssä ja Snapchatissa:
@emiliajoensalo

4 kommenttia

  1. Oi ihanaa! Nauti matkasta ja rentoudu oikein kunnolla!♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Todellakin nautin!! :)

      Poista
  2. Anonyymi10/14/2015

    Pakko kysäistä, että mistä ovat nuo ihanan näköiset passin kuoret? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan itse askarrellut paperista ja marmorikontaktimuovista :D

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥