KUVIA @VANERITEHDAS

7/31/2015

Lomaviikot hurahtaa vaan uskomattoman nopeaa vauhtia. Viikonloppu enää ja sit pitäis palata takasin arkeen Joensuun. Oon lomalla tehnyt kaikenlaista ja viilettänyt paikasta toiseen aamusta iltaan. On ollut vaikka minkälaista tekemistä. Tällä viikolla on myös ollut pitkästä aikaa muutama kuvauskeikka. Annikan kanssa käytiin kuvailemassa tiistaina vanhalla vaneritehtaalla, joka on jäänyt autioksi. Oonkin tainnut mainita muutaman kerran mun uudesta kamerahankinnasta. Nyt parin kuukauden ajan oon kuvannut ihastuttavalla Olympus Pen e-PL 7 kameralla. Oon tykännyt tuosta kamerasta ihan älyttömän paljon. Se on kevyt, siro ja helppo kantaa mukana minne vaan. Sillä saa upeita kuvia tilanteesta kun tilanteesta.
blogi2 blogi5 blogi4 blogi1 P7280208 blogi3
Kameran takana oli siis Annika, jonka blogista löydät mun ottamia kuvia. Toi paikka oli aivan uskomattoman hyvä kuvauspaikka ja tuun palaamaan sinne varmasti vielä toisen kerran. Toinen paikka missä käytiin kuvaamassa oli iso C:n parkkihallin katto. Tarkoitus oli alunperin mennä kuvaamaan jonnekkin katolle auringonlaskuun vastavaloon. Ei kuitenkaan löydetty oikein siihen soveltuvaa paikkaa, eikä kunnollista auringonlaskuakaan tullut. Näistä kuvista tuli kuitenkin onnistuneita mielestäni ja nautin hurjan paljon kuvaamisesta. Kävin seuraavana päivänä nappaamassa kuvia vielä uskomattoman upeasta likasta Millasta. Siitä myöhemmin, joten pysykää linjoilla!

Nyt jatkuu mukava viikonloppu ystävän seurassa. Mukavaa viikonloppua!

12 kommenttia

  1. Sun kroppa on vaan niiiin upea! Eikä oo eka kerta ku kommentoin tästä >:D

    VastaaPoista
  2. Wau! Oot kyllä super hyvässä kunnossa ja aivan upeita kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia! ♥

    VastaaPoista
  4. On kyllä upea ympäristö kuvata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on kyl iha sika makeita paikkoja missä ottaa kuvia :)

      Poista
  5. Ihan törkeen hienoja kuvia molemmissa blogeissa! Käytittekö minkälaisia kuvausasetuksia vai oliko käytössä ihan vain automaattiasetukset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Säädän asetukset kuvia varten ihan itse, näin teen aina. En käytä koskaan automaattia :)

      Poista
  6. Anonyymi8/01/2015

    aijai nyt on kyllä lyhyet shortsit D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi on thaimaasta ostetut shortsit ja tosi lyhyet :D

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥