VIHDOIN LOMALLA

6/18/2015

Ah nyt on loma. Viimeinen päivä koulussa oli eilen. Kahdeksalta loppui viimeinen asiakashieronta siitä kimpsut kasaan ja kotiin pakkaamaan. Päätettiin kuitenkin lähteä tien päälle vasta tämän päivän puolella, joten käytiin nukkumaan ja lähdettiin vielä aamulla käymään salilla. Viikonlopun aikana kun tuskin pääsee salille eksymään, sillä lähdetään Jaakon sukulaisten luokse kylään. Jalkatreeni meni oikein hyvin perille ja lisääntyneen nopeustreenin takia tehotkin on puntissa ihan erilaiset! Jalkatreenin jälkeen lähdettiin Jaakon kanssa vielä lounaalle lempilounaspaikkaamme Jessicaan. Jessica on Joensuussa oleva intialainen ravintola, jossa on ihan älyttömän hyvä lounas buffet. Illastamiseen tuo ravintola on aika simppelin oloinen, mutta en ole illalla kyseisessä ravintolassa käynyt. Lounasta Jessicasta saa kuitenkin erittäin hyvään hintaan (kasvisbuffet 8e, lihabuffet 9e) ja maut on ihan superhyviä! Plussaa ihanan tuoreesta naanleivästä. Rakastan intialaista ruokaa.
P6180022.ORF P6180031.ORF P6180021.ORF P6180023.ORF
Lounaan jälkeen suunnattiin sitten kohti Kuopiota, josta matka jatkui kohti Luviaa. Useita tunteja tulee tänään istuttua autossa, mutta ai että on mukava päästä meren rannalle viettämään Juhannusta mukavassa seurassa. Luvassa on kuulemma mm. saunomista, hyvää ruokaa, olympialaiset ja paljussa oleilua. Kuten oonkin kertonut arki on aikamoista hulabaloota aamusta iltaan, joten nää vapaat menee luultavasti aika pitkälti rentoutuen. Ajattelin kuitenkin pitää viikonloppuna reenitkin mukana ohjelmassa. Kun reenaa niin massuun mahtuu enemmän ihania juhannusruokia ja herkkuja. Toivottavasti säänkin puolesta päästään nauttimaan ja ukkonen jättäisi tulematta. Muutama sata kilometriä vielä matkaa.

Ihanaa juhannusta kaikille! Nauttikaa jokaisesta hetkestä ja sallikaa itsellenne nautintoa.

Ps. Oon vihdoin päässyt kuvaamaan ihanalla Olympus Pen e-pl7:lla. I just love it.

2 kommenttia

  1. Anonyymi6/21/2015

    Missä tämä kyseinen ravintola sijaitsee Joensuussa tarkalleen? Olen siellä koko elämäni asunut enkä ole kyseiseen ravintolaan vielä törmännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jessica on siinä kirkkokadun varrella :) Ihan pt-talon vieressä!

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥