KUNTOPIIRI ULKONA

5/06/2015

Treenailusta en ookkaan puhunut nyt blogin puolella vähään aikaan. Kuitenkin puheista ja esimerkiksi instagramin puolella on varmasti tullut selväksi, että treenit ovat aika suuri osa mun päivittäistä arkea. Joensuuhun muuttaessa koettiin, että on järkevää ottaa ennen klo 14 käytettävissä oleva salikortti, sillä koulu alkaa kolmena päivänä viikossa klo 12. Salilla tulee käytyä siis useamman kerran viikossa, joiden lisäksi koitan treenata monipuolisesti myös muita juttuja. Tällä hetkellä treeniohjelmassa on salitreenin lisäksi lenkkiä, porrastreeniä, intervallitreeniä, joogaa, pilatesta ja kuntopiiria. Erittäin tehokkaan treenin lihaksille pystyy tekemään myös kotona, joten salille pääsemättömyys ei ole syy jättää treeniä tekemättä. Hyvällä ilmalla on myös ihana suunnata ulos haukkaamaan samalla happea. Joensuusta löytyy Lykynlammelta tämä mahtava treenimesta, missä onnistuu niin porrastreeni, intervallit, lenkit hyvällä juoksualustalla, mäkivedot, loikkatreenit tai sitten tämmönen kuntopiirityyppinen treeni, mikä tänään oli vuorossa. 

K U N T O P I I R I (4 kierrosta)
1. maastaveto x 15
2. aitahypyt 5 aitaa x 3
3. penkkipunnerrus (tai normi punnerrus) x15
4. syväkyykky x15
5. leuanveto max.
6. ojentajapunnerrus x12
7. yhden jalan työntö (prässi)x12
8. takapotku x8
9. riipuntakävely x2
10. vatsat jaloista roikkuen x10

IMG_9221.CR2
maastaveto / aitahypyt
IMG_9228.CR2
penkkipunnerrus
IMG_9224.CR2
syväkyykky
IMG_9243.CR2
yhden jalan prässi
IMG_9245.CR2
takapotku
IMG_9235.CR2
riipuntakävely / vatsat jaloista roikkuen
Kuntopiirin tavoitteena on tehdä kierros mahdollisimman nopeasti läpi ja levätä kierrosten välissä tarvittava aika. Ennen tätäkin treeniä ois hyvä ottaa lämmintä 15min esimerkiksi hölkäten, että pääsee sitten heti kunnolla työn touhuun. Tämmösillä paikoilla voi oikeasti käyttää aika paljon mielikuvitusta ja kokeilla erilaisia juttuja. Mikäli painoa esimerkiksi kyykkyihin tarvitsee ja sattuu olemaan kaveri mukana, niin senkun vaan kaveri istumaan tukin päälle tarvittavaan kohtaan riittävän painon saamiseksi. Tämmösellä peruskuntopiirillä saa mukavasti hikeä pintaan ja sykkeitä vähän nousemaan ja varmasti kropassakin tuntuu treenin jälkeen, että jotain on tullut tehtyä.

Treeni-intoa kaikille!

6 kommenttia

  1. Vitsi miten mahtava treenipaikka siellä on! Voi kun täälläkin ois noin monipuolisia treenimestoja ulkona!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis toi on aivan mahtava! Tuolta löytyy vielä nii mahtavat puitteet esim mäkivetoihin ja loikkatreeneihin että huhuh.. Sit viel kesällä voi reenin päätteeks hypätä laiturilta lampeen uimaan. Täydellistä.

      Poista
  2. Vau, miten siisti paikka! Haluun kyllä käydä tuolla, erityisesti porrastreenin takia. Mennäänkö joskus kesällä yhdessä treenaamaan? :D

    VastaaPoista
  3. Oi vitsi miten rakastuin sun blogiin! Tuli selailtua näitä postauksia aika kauas, ja vitsi miten paljon sain treenimotivaatiota. Kunhan vielä pääsis tästä flunssakierteestä eroon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana kuulla, tosi kiva että oot löytänyt ties tänne :) Tsemppiä flunssan paranteluun!

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥