LAKKAJÄÄTELÖ

2/23/2015

IMG_8728 IMG_8730
Banaanista tehty jäätelö alkaa olla aika vanha juttu. Mä en vaan silti kyllästy siihen ja sen lukuisiin variatioihin koskaan. Ootteko koittanut laittaa sekaan hiukan jogurttia? Entäpäs jäädytettyjä mangoja niinkun tässä ohjeessa. Pari viikkoa sitten postasin ihanasta lakritsijäätelöstä, jonka reseptin löydät tästä. Suosittelen varioimaan noita jäädytettyjä banaaneja ja myös kokeilemaan muiden hedelmien jäädyttämistä. Karkin sijasta ihanaa naposteltavaa on esimerkiksi jäädytetyt viinirypäleet. Mun kaks lempimarjaa on ehdottomasti vadelma ja lakka. Vadelmaa tulee syötyä hiukan useammin ja siitä saakin aivan ihanan sorbetin aikaan. Meillä on Jaakon kanssa pakkasessa vielä purkki Jaakon siskon pohjoisesta tuliaisiksi tuomia lakkoja, jotka nekin istuvat jäädytettyjen banaanien kanssa loistavasti. Tarvitsee vain blendata jäädytettyjä banaaneja ja lakkaa ja tadaa herkku on valmis. Ihanan makunsa lisäksi lakat ovat ihan uskomattoman kauniita ja ihanan värisiä marjoja ja vielä kaiken kukkuraksi hurjan terveellisiä.

Mikä on teidän lempparikombinaatio pakastettujen banaanien kanssa?

2 kommenttia

  1. Anonyymi2/24/2015

    Täältä löytyy toinen lakkafani! Täytyykin pistää banaanit pakkaseen, koska itsekerättyjä lakkoja taitaa löytyä vielä muutama rasia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa! Lakat on aivan parhaita, pistäppä ihmeessä, tästä tuli aivan loistavaa:)

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥