All the people tonight put your hands in the sky

4/16/2014

Huhuh aika pitkään on jo reissattu ja vielä pitäis muutama tunti jaksaa. Ollaan nyt Hong Kongissa ja siemaillaan lämmintä teetä seuraavaa lentoa odotellessa. Lennettiin ensin Amsterdamiin ja sieltä 12h tänne. Matka taittu yllättävän nopeesti. Isot plussat Cathay Pasificille aktiviteeteista koneessa, löytyi uusimpia leffoja, tv-sarjoja, musiikkia ja pelejä. Tutustuin mm. Christina Aguileran uuteen lotus-albumiin ja rakastuin ihan täysin. Liian vähän tulee kuunneltua kokonaisia albumeja artisteilta. Yleensä tutuksi tulee lähinnä vaan hittibiisit, jotka kulutetaan loppuun radiossa. Suosittelen kuuntelemaan Aguileran uusimmat biisit, tossa mimmissä on asennetta.
Phuketissa näyttäs olevan tällä hetkellä 30 pintaan lämpöä ja puolipilvistä. Suomen sää näköjään pakkasen puolella, ei hirveen kova ikävä kyllä oo tonne sateiseen harmaaseen Suomeen.  En malta odottaa sitä tunnetta kun astun koneesta ulos ja se lämpö tulee iholle. Muistan niin elävästi miten ihanuudelta se tuntui kun 6. luokalla kävin Intiassa. Sen jälkeen en olekaan reissannut kun Euroopassa. Viimeksi ulkomaan reissulla oon käyny toissa kesänä Budapestissa. Mut enää kuus tuntia ja ollaan perillä! Can't wait.

- Emilia

6 kommenttia

  1. Täällä paistaa aurinko! Mut hirveen hyvää reissua, toivottavasti ei satu mitään kurjaa! :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi4/22/2014

    Minkä kautta varasitte tuon matkan ja mitä se tuli maksamaan noin suurinpiirtein?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varattiin lennot ebookersin kautta ja ne makso yhteensä molemmilta 1100e + kuopio-hesa lennot 180e. Hotelleja ei varattu etukäteen kun yhdelle yölle, matkabudjetti oli 2000e mihin sisälty majoitus :-)

      Poista
  3. Pääsispä iteki thaikkuihin <3

    Selasin sun blogia ja jestas oot inspiroiva!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyl ihanaa :-) Kiitos, tervetuloa lukemaan!

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥