Do more of what makes you happy

4/04/2014

Siskoni haki tänä keväänä kouluun elokuvaus-linjalle. Yksi ennakkotehtävistä oli kuvata mustavalko-dokumentti jostain urheilulajista. Sisko kysyikin minua esiintymään hänen videollaan jonka aiheena olisi "fitness". Voi miten olinkaan innoissaan tuosta, oon aina tykännyt olla sekä kuvattavana, että kuvaamassa. Valokuvaus ja nyt myös videokuvaus kiehtoo mua. Videosta tuli oikein hieno ja kuvaaminen oli huippuhauskaa. Tuonkin projektin myötä hinku urheilumallin hommiin vain kasvaa. Tykkään olla kuvattavana ja eteenkin jos aiheena on urheilulliset kuvaukset. Jostain syystä en saanut videoa tänne ladattua kokonaisuudessaan (aika iso tiedosto), mutta alla kuitenkin otteita videolta! Mun mielestä noissa mustavalko kuvissa on semmosta tietynlaista tunnelmaa.
Näistä kuvista näkee mun kuntoa parin viikon takaa! Tuosta pisteestä nyt on vielä mukavasti lähtenyt rasvaa. Aika paljon on kroppa muuttunut viimeiseen puoleen vuoteen. Pitää katsella vanhoja kuvia ja tehdä vähän ennen jälkeen kuvia niin pääsee hahmottamaan kokonaisuutta. Lihaksia ja voimaa mulla on aina ollut, rasvan määrä on vaihdellu tosi paljon. Nyt kroppa on kuitenkin tasapainottunut paljon ja lihaksia on tullut uusiin paikkoihin monipuolisen salitreenin myötä. Tavoitteena olisi vielä oppia lisää treenimuotoja eteenkin oman kehon painolla ja vähän erityypppistä treenausta. Niimpä crossfit kiinnostaisi kyllä paljon ja ajattelin kesällä lajiin tutustua enemmän.

- Emilia

8 kommenttia

  1. Anonyymi4/04/2014

    Huhhhuhh missä kunnossa oot! Hyvältä näyttää! Joko on fitnessmallikisoihin hakemus lähetetty? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) En oo vielä lähettäny, ens viikolla varmaan lähtee hakemukset menemään! Toisaalta mietin et krabilta sais varmaan hyviä kuvia :-)

      Poista
  2. Vau, hienoja kuvia! Siussa on kyllä malliainesta, fitness-malliainesta varsinkin. :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4/05/2014

    Ihan mieletön toi sun kroppas!!! Tossa sen näkee missä kova duuni palkitaan ;) Susta saa kyllä motivaatioo omiinkin reenailuihin, sillä itsekin toivois joskus näyttävän samalta kun sä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-) Mukava jos olet saanut motivaatiota, ei kun töitä vaan kovasti :-)

      Poista
  4. Anonyymi5/08/2014

    Hei ennen jälkeen kuvat ois tosi kivoja, näkis ja hahmottas hyvin muutoksen! Pystyisitkö laittaa ihan pidemmältä aikaväliltä, esim 2v sitten ja nyt? :) olisi tosi kiva nähdä sun muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan mulla noin vanhoja kuvia :D Pitää katsoa, mutta oishan se muutos kivanähdä itsekin :-)

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥