5 ihanaa täytettä letuille

10/28/2016

Viime sunnuntaina vietettiin taas brunssia ja tällä kertaa teemana oli lettukestit. Oon tosiaan lupautunut järkkäilemään meidän ryhmälle brunssin kerran kuukaudessa. Syyskuussa vieteltiin ensimmäinen brunssi, mikä taisi olla kovasti ryhmäläisten mieleen ja siispä toteutettiin toinenkin. Jokainen osallistuu korvauksiin ja minä pääsen tekemään sitä, mistä tykkään ihan älyttömästi: laittamaan ruokaa. Oon ajatellut ottaa jokaiselle brunssille teeman ja nyt oli siis vuorossa letut erilaisin suoliasin ja makein täyttein. Täähän on ihan huikea idea juhlistaa pian saapuvaa isäinpäivää tai muuten vain sunnuntaita.

lettukestit_2

Lettutaikinan tein ihan normaalilla ohjeella, n. 10 hengen brunssille 2,5 litraa maitoa taikinaan.

Suolaiset täytteet:

Vuohenjuusto - pesto täyte

1 purkki tuorejuustoa
5 rkl pestoa
1 pötkö vuohenmaitojuustoa
2 rkl majoneesia
½ dl ruokakermaa

Tonnikala - paprika täyte

1 paprika palasina
1 purkki tonnikalaa, öljyineen
1 purkki tuorejuustoa
3 rkl majoneesia

Mozzarella -salaatti

salaattia
kirsikkatomaatteja
kurkkua
mozzarellaa
loraus sitruunamehua ja oliiviöljyä

lettukestit_1 lettukestit_3

Makeat täytteet:

Suklaaganache

200g taloussuklaata
2dl kermaa

1. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen ja kaada paloitellun suklaan päälle.
2. Anna seistä 30sec ja sekoita tasaiseksi.

HUOM! Jos jäähdytät jääkaappikylmäksi voit vatkata siitä herkullista vaahtoa.

Valkosuklaamousse

4dl vispikermaa
1 prk maitorahkaa
160g valkosuklaata
ripaus aitoa vaniljaa
1-4 rkl vaniljakreemijauhetta
makeutusta

1. Sulata suklaa ja jätä jäähtymään.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää maitorahka.
3. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita tasaiseksi.
4. Lisää tarvittava määrä vaniljakreemijauhetta, jotta mousse on riittävän paksua.
5. Mausta vaniljalla ja makeuta tarvittaessa.
Klikkaamalla muihin resepteihin:

Lisäksi pöytään voi laitella...
Vaahtokarkkeja, marjoja, banskupaloja, muita hedelmiä, hilloja, hunajaa, siirappia..

lettukestit

Mun mielestä nää brunssit on vaan niin ihania. Paljon hyvää ruokaa, tummapaahtoista kahvia, hyvää seuraa ja ei kiire mihinkään. Herkuteltiin ja turistiin ja vahingossa olikin hurahtanut koko päivä ja kello tuli jo kuusi. Brunssiakin voi tehdä niin monella tapaa, että jokainen voi rakentaa siitä varmasti omannäköisensä ja kun ruokavaihtoehtoja on pöydässä tarpeeksi monta, löytyy jokaisen mieleen jotakin. Kaikkiruokaiset kuten itse sitten latoo letun täyteen ihan kaikkea ja nauttii sydämensä kyllyydestä. 

Käy kurkkaa aikaisemmat brunssikokeilut:

Ihanaa alkavaa viikonloppua, lupa nauttia!

4 kommenttia

  1. Oi tälläset postaukset on huippuja, joista löytyy vähän useampi kuin yksi ohje saman teeman sisältä! En oo ikinä syönyt lettuja suolaisella täytteellä, vaan ennemminkin makeaa aina tekee mieli. Käyn kurkkaamassa myös nuo muut brunssipostaukset! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta, näitä voisi tosiaan laitella enemmän :) Kannattaa kokeilla! Menee ihan lounaastakin jos haluaa :)

      Poista
  2. Oi nyt tekee niin mieli lettuja! Pakko kokeilla sun vinkaamia suolaisia täytteitä. Ihana postaus<3

    https://harrietgripenberg.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥