CrossFit Paja Joensuu

8/09/2016

Nyt kelpaa olla Joensuussa crossfittaaja, nimittäin elokuun alussa avattiin kaupungin ensimmäinen ihka oikea crossfit sali CrossFit Paja Joensuu. Itsehän alotin Crossfitin (silloin vain crosstraining) tammikuussa ja alkuun oikein innoissaan reenailinkin crosstraining ryhmissä, kun Joensuussa ei vielä ollut Crossfit salia. Kevään mittaan alkoi ihan oikeasti pikkusen takaraivossa kolkuttaa ajatus jossain vaiheessa kisaamisesta. Puitteet ei tuolloin sitä kuitenkaan mahdollistaneet, ryhmät olivat ihan älyttömän isoja, välineitä ei ollut riittävästi, valmentajalla ei ollut mahdollisuutta katsoa jokaisen tekijän tekniikoita. Lisäksi ohjelmointi (5 päivää putkeen) ei vaan passannut mulle ja kroppa ei palautunut reeneistä.

PAJA1 PAJA9 PAJA8
Ensimmäisen Pajalla käynnin jälkeen mua rupes ensimmäistä kertaa harmittamaan Jyväskylään lähtö. Noissa puitteissa ois voinut oikeasti aloittaa tavoitteellisen reenaamisen hyvässä valmennuksessa ja tuloksia ois varmasti tullu entistä paremmin. Tilat on tosi älyttömän hyvät ja välineitä on varmasti riittävästi jokaiselle. Ryhmäkoot riittävän pieniä ja ohjelmointi tavoitteellista. Päivittäisten WODien lisäksi salilla on OPEN GYM, jolloin voi käydä reenailemassa omia juttuja ja valmentaja on myös tuolloin paikalla auttamassa esim. tekniikoiden kanssa. Lisäksi Paja tekee yhteistyötä punttipoikien kanssa ja 4.9 eteenpäin pajalla on myös erillistä tekniikkavalmennusta painonnostoon. Tuo ois meikäläiselle aika tervetullutta! Paja tarjoaa mobility- & tekniikkatunteja.

Ohjelmointi on jaettu jaksoihin. Crossfit on niin monipuolinen laji, että kaikkien ominaisuuksien samanaikainen kehittäminen on yhtäkuin sekamelska. Jaksoittain keskitytään aina tiettyjen liikkeiden parantamiseen ja hiotaan tekniikoita kohdalleen. Pajan ideologia on nimenomaan keskittyä oikeinsuorittamiseen ja jokaisella treenillä, liikkellä ja suorituksella on tarkoitus. Treenit on suunniteltu niin, että kroppa pystyy palautumaan maksimaalisesti ja kehittyminen oisi nousujohteista. Esimerkkinä ensimmäisen palasiin jaetun 12 viikon jakson painopisteenä ovat: kyykyt, maastavedot, pystypunnerrukset, sekä hapenottokyvyn kehittäminen esimerkiksi soutuharjoituksilla. Ja ainiin, myös soututekniikka on tärkeää ja sitäkin pyritään hiomaan, jotta soutaminen taloudellistuisi ja olisi tehokkaampaa (täällä näin universumin surkein soutaja).

PAJA2 PAJA4 PAJA3
Ja mitä valmennukseen tulee, en ite ainakaan voisi siltä puolen toivoa enempää. Jamon valmennuksessa en oo vielä ollut, mut Samu on valmentanut nyt tammikuusta asti ja en oo aikaisemmin ollut valmennuksessa, missä vaaditaan noin paljon, opastetaan ja kannustetaan ihan aina. Mulle tärkeintä valmennuksessa on se vaatiminen, ettei päästetä helpolla. Muistan elävästi, kun olin vasta muutamia kertoja käynyt tunneilla ja aina vedellyt leukoja kumpparilla. No sit koitti treeni, missä piti vedellä joku 60 leukaa ja tyytyväisenä virittelin kumppareita tankoon. Samu tuli ilmottamaan etten tänään käytä enää kumppareita vaan teen ilman. Eipä siinä sitten kehannu vastaankaan väittää ja niimpä tein reenin ilman kumpparia ja sen jälkeen en oo kumppareihin leuanvedoissa koskenu. Toisaalta arvostan myös sitä, että välillä myös toppuutellaan, ettei treenin tarkoitus mee plörinäksi esim. liian isoilla prosenteilla tehdessä.


PAJA5 PAJA7 paja10
Ja mikä parasta CrossFitissä on se yhteishenki. Kaikki kannustaa toisiaan ja yhdessä ylletään mahtaviin suorituksiin. Esimerkkinä tän päivän reeni, en ois varmasti juossut viimeistä 500m niin lujaa, ellei edellä ois tallustanut toinen urheilija. Ja kaikki meidän tunnilta lähti tsemppaamaan viimeiselle rundille viimeistä suorittajaa.  Tuolla on ihan huikeeta porukkaa reenailemassa ja meininki on mukavan rento. Läppä lentää ja naurua piisaa hikipisaroiden lomassa. Jokainen on tervetullut, iästä, koosta, sukupuolesta, harjoittelutaustasta riippumatta ja porukka ottaa varmasti vastaan. Nyt vaan rohkeesti kokeilemaan CrossFittiä Onrampille ja koukuttumaan niin kun minä puolivuotta sitten. Oon ylpeä siitä, et mut on #pajallataottu.


Pajan sivuihin pääsee tutustumaan tästä.

Ja jos kiinostaa lukea mun aikaisempia mietteitä Crossfitistä, kurkkaa: "10 syytä aloittaa crossfit"


Ps. Mulla oli tänään vika työpäivä. Nyt alkaa loma!! 



2 kommenttia

  1. Anonyymi8/18/2016

    Onhan Jyväskylässäkin kaksi crossfit salia, crossfit jyväskylä ja crossfit 40100. En tosin tiedä millaisia saleja ovat, kun en itse harrasta :( mut ainakin harrastamaan pääsee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on, en mä sitä sanonutkaan ja tottakai laji jatkuu!:) Jokainen sali on vaan omanlaisensa ja reenatessa porukka tiivistyy ja tulee tutuksi.. Harmittaa jättää toi porukka tonne, siitä on kyse :)

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥