Ihana olla kotona. Omassa pienessä kodissa. Tänään pääsee vihdoin ja viimein mun ystävät Kuopiostakin näkemään mun pikkusen kodin, sillä tänään juhlitaan mun tupareita. Herään lauantaiaamuun ilman herätyskelloa ja ihana päivä edessä. Puhtaissa lakanoissa on ihana vetkutella ja vaan herätä rauhassa. Köllin sängyssä useamman tunnin, ennen kun nousin ja pistin kahvit tulille. Eilen mokkamaasta ostettu minttusuklaa kahvi, ahh ihanaa. Ruusutkin ovat auenneet tän päivän kunniaksi. Valkoiset ruusut on vaan niin upeita. Mun lempikukka nyt ja aina. En malta oottaa, että tytöt tulee. Siivoilen ja laittelen kodin kuntoon. Miten ihana onkaan kun on siistiä. Vaikka siivoaminen onkin syvältä, niin on se lopputulos aina vaan vaivan arvoinen.
Musta täällä on ihana olla. Rakastan vapaapäiviä, vaikka toki tykkään työstänikin. Vapaapäivinä on ihana vaan haahuilla kotona ja unelmoida. Kuunnella hyvää musiikkia ja nautiskella lämmintä kahvia. Nyt mä tarviin just tätä: lepoa. Tää viikko oli jotenkin tosi rankka, en oikeen keksi sille ees syytä, mut olin tosi poikki ja tuntu, että työpäivät oli rankempia, kun aikaisemmin. Treeneissä on menossa kevyt viikko ja tän viikon oon keskittynyt palautumiseen. Toki treenattu on, mut huomattavasti kevyemmin. Lepo on asia, jota oon oppinut arvostamaan vasta vanhempana. Aikaisemmin lepo saattoi jopa jarrutella kehitystä. Vielä viikonlopun verran kevyesti ja sit alkaa uus jakso, jossa painopiste muuttuu treenien osalta.
Tytöt tulee Joensuuhun parin tunnin päästä ja me suunnataan Brunssille kehuttuun Surakan baariin. Ihan parasta päästä viettämään laatuaikaa mun tyttösten kanssa ja vieläpä täällä mun luona. Mulla on niin huippuja ihmisiä elämässä. Oon niin kiitollinen jokaisesta ystävästä. Huomenna sitten lähdetään yhtämatkaa Kuopioon ja oon siellä pari yötä. Kauhee ikävä hauvoja, puusaunaa ja tietenkin mammaa (ja äidin pöperöitä). Mulle perhe on vaan niin mahottoman tärkee. Ihana asua yksin, mut kyllä sitä kotiakin tulee ikävä. Pikkuhiljaa musta alkaa kuitenkin tuntua, että alan kotiutua tänne Joensuuhunkin ja ei tarvii ihan kokoajan ravata Kuopiossa. Ah, kiitos elämästä.
Millaisia suunnitelmia teillä on viikonlopuksi?
Heippa! Olisi kiva kuulla enemmän tuosta sun nykyisestä treenaamisesta ja CrossFitista. Millä tavalla meinadit muuttaa nyt sun treenien painopistettä? :)
VastaaPoistaMukava, että treenipuolikin kiinnostaa :) Täytyy postailla aiheesta!
PoistaMistä toi pöytä on? :)
VastaaPoistaPöytä on ikean VITTSJÖ-työpöytä, joka on päällystetty marmorikuvioisella kontaktimuovilla :)
Poista