RUOKAVALIO KUNTOON

8/11/2015

Onko siellä ruudun toisella puolella muitakin, joilla loman herkuttelut on jääneet päälle? Säännöllinen ruokarytmi ei tunnu löytyvän ja jatkuvasti tekee mieli jotain hyvää. Herkuttelu lomalla on mielestäni täysin suotavaa ja jokaisen kuuluu nauttia lomastaan. Itse oon ainakin huomannut, että epäsäännöllinen ruokarytmi ja päälle jäänyt pidepiaikainen herkkujen mutustelu ei vaan tee hyvää kropalle ja mielelle. Olo on ärtyisämpi, väsyneempi ja kroppa nesteisempi ja turvonnut. Vatsakaan ei oikein toimi. Ite oon huomannut, että tässä tilanteessa on hyvä ottaa kunnolla tiukemmat pari viikkoa, jotta pääsee taas säännölliseen rytmiin ja saa arjen rullaamaan rennosti ja terveellisen ruokavalion taas mukaan päivittäiseen elämään.
 photo IMG_9006_zpslzsgekm5.jpg
Nyt laitetaan herkut pannaan ja keskitytään ravitsemaan kehoa ja mieltä. Tässä tilanteessa mun kohdalla toimii meal prep. Ruokaa teen useammaksi päiväksi valmiiksi rasioihin. Tasaisesti eri energianlähteitä: proteiinia, rasvoja ja hiilihydraatteja. Paljon pinaattia, rucolaa ja salaattia niin saadaan aineenvaihduntaa toimimaan. Jokaiselle aterialle jotain näistä edellä mainituista. Jokaiselle aterialle proteiininlähde ja paljon värikästä (kyllä myös puuron kylkeen kasviksia runsas lautasellinen). Säännölliset ruoka-ajat ja ennaltasuunnittelu varmistaa, että syöt terveellisesti ja ei tule naposteltua ylimääräisiä. Älkää unohtako hyviä rasvoja, ne boostaavat aineenvaihduntaa ja ovat tärkeä energianlähde runsaasti kasviksia sisältävässä ruokavaliossa. Aineenvaihduntaa ylläpitää myös vedenjuonti, joten 3 litraa päivässä voisi olla hyvä tavoite. Täytä edellisenä päivänä jääkaappiin kaksi 1,5 litran pulloa vettä, jotka juot päivän aikana.
 photo IMG_9043_zpsrjazj7sn.jpg  photo IMG_9011_zps9jsqh5yz.jpg
Proteiinin lähteenä kananmunat, liha, soijatuotteet, niiden kylkeen runsaasti erilaisia kasviksia. Proteiini on sanana tämän hetken hittijuttu. Liikaa ei kannata kuitenkaan kesittyä proteiiniin ja suosittelen oikeasti miettimään noita lähteitä. Jokaista purkkia, jonka kylkeen on isketty sana "proteiini" ei kannata kaupasta kotiin kantaa. Näissä tuotteissa monessa on loppujen lopuksi suuri määrä sokeria tai vastaavasti makeutusaineita, joita kenenkään elimistö ei tarvitse. Suosittelen luopumaan mahdollisimman paljon erilaisista makeutusaineista ja keskittymään puhtaaseen ravintoon. Tästä päästään prosessoitujen ruokien välttämiseen. Mun vinkki on kokeilla elämää ilman rahkaa, raejuustoa ja muita maitotuotteita, itse en oo katunut niiden pois jättämistä ruokavaliosta hetkeäkään. photo P7200054_zpsbq5virco.jpg  photo P7020010_zpsjr309jyb.jpg
Hiilihydraatit on semmonen aika pelätty asia. Ajatellaan, ettei kroppa tarvitse minkäänlaista hiilihydraattia ja jätetään ne kokonaan pois. Tällä tavoin ajetaan aineenvaihdunta täysin nollaan ja palautuminenkin pysähtyy. Elimistö tarvitsee hiilihydraatteja. Hiilarit suosittelen jakamaan pienenmpiin osiin ja lisäämään ne näiden viiden aterian kylkeen, silloin kun elimistö niitä pyytää. Treenin jälkeen, treeniä ennen. Esimerkiksi aamun iso lautasellinen kaurapuuroa on hyvä jakaa kahteen osaan ja nauttia ne eri aikaan päivästä niin saadaan elimitölle paras hyöty: aineenvaihdunta kiihtyy, rasva palaa. Pikkusen ensin nipistetään pois hiilihydraateista ja lisäillään niitä sitten vähitellen mikäli tarvitsee. 

Näillä eväillä kohti syksyä! Palaan asiaan ruokapäiväkirjan merkeissä. Stay tuned.

10 kommenttia

  1. Mä en itse asiassa heittäny ihan ranttaliks lomalla tällä kertaa, kun viimeks vähän lipsahti. Säännöllistä syöminen ei kuitenkaan ollut ja nyt, kun herään taas aamulla aikasin ja syön normaalin rytmin mukaan, mulla on jatkuvasti nälkä!! Ihan törkeä nälkä just nyt, vaikka kolmen jälkeen oon syöny välipalaa. Ärsyttävää. Vaikka toisaalta ihan kiva, että kroppa toimii ja kertoo nälästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sä! Ei mullakaan nyt aivan käsistä lähteny :D Eikä sinäsä asia haittaa, kun pian saa asiat kondikseen :) Mukavaa tosiaan, että kroppa toimii, mutta toki energiantarpeen kasvaminen pitää huomioida syödessä :)

      Poista
  2. kyllä täällä on todellakin jäänyt herkuttelu päälle! Pelkkä kesästä nauttiminen ei riittänyt vaan rikoin polveni ja rullaan melkein 2 kk kepeillä. Nyt jos jolloin pitäisi tarkkailla mitä suuhun pistää kun ei pääse niitä kuluttamaan mutta silti suusta menee vaan alas jäätelöä ja sokerisia makusoodia :D Täytyisi kyllä pystyä itsekkin ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä ruokaremontti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Tiedän niin tuon tunteen kun sitä rupeaa syömään suruunsa :( Mulla toimi tossa tilanteessa parin viikon detox kuuri ja sillä tavalla kevyt ruokavalio :) Katso blogin sivusta hakukentästä DETOX, pitäisi löytyä ohjeita :) Tsemppiä!

      Poista
  3. Anonyymi8/11/2015

    Moikka! Oon tässä jo pariin otteeseen koittanut siirtyä maidottomaksi, mutta joka kerta juuri maitorahka ja raejuusto valuu takaisin kehiin, koska en ole niiden tilalle keksinyt juuri mitään yhtä "kätevää" ja ravintoarvoiltaan samankaltaista vaihtoehtoa.. Osaatko siis antaa tähän jotain vinkkejä omasta kokemuksestasi? Ainoa minkä oon vaihtoehdoksi keksinyt on valkuaiset, koska lihat ym. joudun jättämään pois niiden kalliimman hinnan takia(tulisi muuten niin kalliiksi jos niitä käyttäisi samassa mittakaavassa kuin esim. rahkaa). Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkuaiset on todella hyvä vaihtoehto proteiiniksi, niitäkään ei toki vaan ihan tolkuttomasti tee mieli vetää :) Lihat on tosiaan kalliita ja niitä voi korvata erittäin runsasproteiinisella soijalla, mikäsi vatsasi sitä kestää :) Soijassa on n 50% proteiinia ja vain 1% rasvaa. Hiilihydraatteja niissä on toki enemmän, kun lihassa, mutta näillä korvaan itse lihan tai osan lihasta ruoissani! Kirjoittelen aiheesta pian lisää :) Maidottomuus kannattaa, ainakin omalla kohdalla!

      Poista
  4. Oi miten ihania kuvia! Itekin oon just harjotellut isojen ruokasatsien kokkailua, sillä syksyllä aikataulu saattaa olla lievästi sanottuna tiivis. On se vaan kätevää kun on ruoka valmiina ja yksi asia vähemmän stressattavana :)
    Hyvä muuten että puhut hiilihydraattien puolesta! Tuntuu että niin moni nykypäivänä vaan karttelee kyseistä makroravinnetta, vaikka sen saannin turvaaminen olisi ensisijaisen tärkeää energisen treenin takaamiseksi :)

    ~Hilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilla :) Se on todella kätevä tapa saada syötyä riittävästi, säännöllisesti ja monipuolisesti! Joo tähänkin on opittu kantapään kautta, jokaisen elimistö tarvitsee myös niitä :)

      Poista
  5. Anonyymi8/13/2015

    Haluisin uusavuttomalle tehdyn postauksen kuvien kera missä kerrot seikkaperäisesti kun teet rasioihin nuo annokset, mitä siellä on? Monelle päivälle teet kerralla? Säilyykö jääkaapissa vai pistätkö pakkaseen? Oisin kiitollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Laitetaan ohjeita tulemaan :)

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥