MIKÄ IHMEEN MEAL PREP?

8/27/2015

Kirjoitin vähän aikaa sitten ruokavaliosta ja säännöllisestä syömisestä. Pääset lukemaan tuon postauksen tästä. Oon saanut useammankin kommentin, missä pyydetään mua valottamaan syömisiäni hiukan tarkemmin. Mitä tuo mealpreppaus tarkalleen meinaa. Yksinkertaisuudessaan ideana on ihan vaan tehdä päivän ruoat valmiiksi mukaan. Omalla kohdallani tämä rasiaelämä johtuu siitä, että lähden kotoa 8 aikaan ja tulen lähempänä yhdeksää. Tuossa välissä tulee siis syötyä ainakin kolme ateriaa, jotka otan kotoa mukaan, jotta saan syödä just sitä mitä haluan ja varmistan, että saan säännöllisesti ravintoa. Aamupalan syön kotona, lounas, välipalat ja päivällinen lähtee mukaan. Pyrin syömään jokaisella aterialla erilaisia ravintoaineita: hyvälaatuista rasvaa, proteiinia ja hiilihydraatteja. 
P8260031
Perus lounaalla ja päivällisellä rasiasta löytyy lihaa, kanaa, papuja, linssejä tai soijatuotteita proteiininlähteenä, kasviksia (parsaa, kukkakaalia, porkkanaa, lehtikaalia jne.) ja hiilihydraatteina pastaa, kvinoaa, riisiä tai perunaa. Siihen kylkeen vielä oikein paljon ravitsevaa vihreää: rucolaa, pinaattia ja salaattia. Valmistan siis esimerkiksi edeltävänä iltana kasvikset (paistan/höyrytän), paistan lihan ja keitän pastan/riisin/kvinoan tms. Pakkaan ne valmiiksi annoskokoisiin rasioihin. Kuvassa kahden annoksen pasta yhdessä rasiassa, toisessa liha + kasvikset ja kolmannessa pelkästään liha, johon lisään myöhemmin kasvikset (paistoin jauhelihaa paketillisen ja jaoin sen valmiiksi annoskokoihin rasioihin, myöhemmin lisään lihojen rasioihin kasvikset).
P8250018 P8250015
P8250020
Tarvitsen yleensä mukaan kuitenkin myös evästä, mikä on nopea syödä, ilman lämmittämistä esimerkiksi 4h hieronta putken välissä. Tässä tilanteessa hyvänä välipalana on mulla toimineet pähkinät, kinkku/kalkkunaleike ja kasvikset siihen kylkeen. Porkkana, kurkku, paprika, kirsikkatomaatit. Riisikakut, puurohiutaleet, hedelmät on sitten hyviä välipaloja, joita nappailen ruokailuiden välissä tai treenien jälkeen. Eteenkin treenin jälkeen on tärkeetä saada nopeasti hyvälaatuisia hiilihydraatteja, jotta palautuminen käynnistyisi. Viime viikolla sain urtekramin paketista noita ihania basmatiriisikakkuja, mitkä toimi tässä asemassa erittäin hyvin! Nopeana eväänä toimii sitten myös riisikakut tahinilla, maapähkinävoilla tai kinkulla/kalkkunalla.
P8260025 P8260026 P8260027
Koitan käyttää niin paljon luomua kun vaan lompakko antaa periksi. Pastana arvostan gluteenitonta, sopii vatsalle paremmin. Kaurahiutaleet on 100x parempia luomuna. Suomalainen kasviksissa tottakai tärkeä arvo, mutta esimerkiksi talvella hinnat ovat vaan surullisen korkealla. Leikkeileitä ostaessa kannattaa vähän tsekata lihapitoisuutta, ettei tule ostettua pelkkää jauhoa. Hyvät rasvat tulee muistaa eikä niitä kannata pelätä liikaa. Oliiviöljy, kookosöljy on mulla rasvanlähteenä paistaessa ja salaatinkastikkeena myös. Lisäksi hyviä rasvoja tulee noista ihanista pähkinöistä, cashewit on lemppareita. Myös riisikakut ostan luomuna, ei niissä niin isoa hintaeroa kuitenkaan tule. Yksinkertaisuudessaan tässä vielä esim. yhden päivän ruokailut:

Aamulla klo 7.30:
valkuaispuuro & marjoja, monivitamiini ja kahvia

Treenin jälkeen klo 11.00
riisikakkuja ja tomaatti

Lounas klo 12
jauhelihaa, kasviksia ja pastaa + salaattia, rucolaa, pinaattia

Päivällinen klo 15
jauhelihaa, kasviksia ja pastaa + salaattia, rucolaa, pinaattia

Välipala klo 18
porkkanoita, broilerin leikkelettä, pähkinöitä, tomaattia

Iltapala klo 21
Munakas ja kasviksia

Simppeliä ja toimivaa! Määriä en laita KOSKA, jokaisen energiantarve on erilainen. Jokaiselle sopivat ruoka-aineet ovat myös erilaiset. En syö ylläolevalla tavalla joka päivä, se vaihtelee. Ruokailuajat on päivärytmin takia tosin hyvin samankaltaiset. Tämän lisäksi pyrin juomaan n. 3litraa vettä päivittäin. Ja tämä EI ole mikään dieetti vaan tasapainoinen terveellinen ruokavalio, jolla itse koen olevan positiivinen vaikutus hyvinvointiini. Kasviksien määrässä ei kannata nirsoilla, niistä saa paljon hyviä vitamiineja ja voimaa päivään.

Kysymyksiä reippaasti kommenttiboxiin ↓

***
Urtekramin tuotteet saatu blogiyhteistyössä

4 kommenttia

  1. Anonyymi8/27/2015

    minua vähän rupesi ihmetyttämään tuo että treenin jälkeen tarvii hiilareita. siis joo totta kai!mutta eikö sen lisäksi pitäis nauttia myös proteiini? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse koen, että hiilarit on kaikista tärkeimpiä reenin jälkeen koska se aloittaa palautusprosessin. Omasta mielestäni proteiinin välitön saanti treenin jälkeen ei ole niin tärkeää, kun kokonais protskun saanti päivittäin on kunnossa :)

      Poista
  2. Heips :)! Kuljetatko ruokasi siis pelkästään laukussa vai onko sulla jokin erityinen kassi/kylmälaukku aina matkassa..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuljetan kun menen treenaamaan, mutta treenin jälkeen saan ruoat kyllä koululla jääkaappiin :)

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥