MIKSI, MITÄ ja MITEN TREENAAN?

7/12/2015

Vähään aikaan en oo kirjoitellut mun treeneistä. Moni on ruennut seuraamaan blogia pitkälti "treeniblogina". Ajan myötä mun oma elämä, ajatusmaailma ja samalla blogi on muuttanut muotoaan hyvinvointi suuntaan ja samalla pelkkä treeniblogi-ajatus on heitetty roskakoriin. Oon tajunnut sen, että vaikka kuinka rakastan urheilua koko sydämestä niin elämässä on niin paljon muutakin jakamisen arvoista. Kuinka mä sitten nykyään treenaan? Talven ja kevään mittaan oon miettinyt paljon identiteettiäni urheilussa ja näiden sairasteluiden myötä hyvin paljon muuttunutta treenaamista. 10 vuotta lentopalloa takana, muutama vuosi biitsin peluuta. Biitsissä hankaluutena on tosiaan ne puitteet ja se, etten ole löytänyt paria, jonka kanssa lähteä rakentamaan hommaa eteenpäin. Keväällä kävin lähinnä salilla, portaissa, lenkkeilin ja nautin yleisesti urheilusta. Kilpaurheilijana sitä kaipaa kuitenkin tavoitteita.
P7110011.ORF P7110007.ORF
Oon pienestä tyttösestä asti ollut tosi kilpailuhenkinen ja halunnut haastaa itseni täysillä. Paljon on muuttunut ja kypsynyt myös ajatus siitä MIKSI mä treenaan ja nimenomaan siihen suuntaan, ettei treenaaminen ole vain pyöreitten pakaroiden ja kuusipalikkaisen vatsan tavoittelua. Treenaaminen on asia, josta nautin ihan uskomattoman paljon. En niistä muodoista mitä siitä saan, vaan siitä itse tekemisestä. Puntilla en halunnut enää parempia tuloksia, oon tyytyväinen itseeni. Siispä rupesin pikkuhiljaa lisäämään erilaisia treenejä: nopeutta, kimmoisuutta, kestävyyttä. Tasaisesti menneiden vuosien aikana on käynyt mielessä ajatus, miksi ylipäätään ryhdyin lentopalloilijaksi. Jo pikkutyttönä pärjäsin tosi hyvin esimerkiksi yleisurheilussa, jossa lemppareita oli ehdottomasti pikamatkat ja pituushyppy.
P7110008.ORF P7110016.ORF
Voin kertoa, että kevään aikana tän treenaamisen osalta mun päässä on pyörinyt ja poukkoillut aika paljon ajatuksia, kun oon koittanut selvittää mitä mä urheilulta oikeasti haluan. Jossain vaiheessa kevättä/alkukesää päätin ylittää itseni ja uskalsin ottaa yhteyttää erääseen yleisurheiluvalmentajaan. Ihan vaan kysyäkseni ammattilaisen mielipidettä siitä voiko ylipäätään näin "vanhana" aloittaa yleisurheilua. Mun mielenkiinto lajeina on ehkä juoksuihin, pikamatkoihin luultavimmin. Mutta toisaalta kestävyyttä on helpompi kehittää, oisko se sitten nelkku? Monenmonta pitkän pitkää sähköpostiviestiä vaihdettiin, kerroin enemmän itsestäni ja valmentaja vastaavasti jakoi omia ajatuksiaan. Muutaman päivän viestittelyn jälkeen (varmaan ylipitkiin sähköpostiviesteihini kyllästyneenä) kyseinen valmentaja ehdotti, että tulisi tsekkaamaan mun juoksutekniikkaa. Tuon ensimmäisen "yhteisen" treenin jälkeen oon saanut sitten juoksutreeniohjelmia, joiden mukaan itse treenaan ja fysiikka treenit sitten päälle. Muutaman kerran ollaan tehty treeni myös yhdessä ja kuulemma mahdollisesti jotain edistystäkin alkaa tulemaan.
P7110021.ORF P7110002.ORF
Nyt kun oon saanut suunnata energiani johonkin uuteen ja oon taas päässy kehittämään itteäni uudella tavalla, oon ihan älyttömän innoissani. En varsinaisesti oo hypänny mihinkään vielä mukaan, eikä kukaan oo lupautunu mua valmentamaan yms. Mutta alkuun oon päässyt ja oon ollu todella tyytyväinen. Joka päivä saan tehdä taas töitä asioiden eteen, joissa haluan kehittyä. Voin unelmoida asioista ja tähdätä sata lasissa niitä kohti. Juuri tuo edellämainittu on treenaamisessa parasta. Jokapäiväinen työ ei kilpailuhenkiselle likalla tunnu miltään, ellei se tähtää johonkin. Treenaaminen on tällä hetkellä monipuolisempaa mitä koskaan. Koen myös olevani tosi hyvässä kunnossa ja eteenkin tyytyväinen itseeni. On parasta tajuta, ettei oikeasti tarvitse YRITTÄÄ olla mitään, kun on hyvä just sellaisenaan.

Näiden ajatusten myötä treeni-intoa ja ihanaa huomenna alkavaa viikkoa!

Ps. Kuvissa uudet ihanat asicsin kengät. Vinkkinä ihan: Intersportissa kyseiset kengät 139e (30% alennuksessa ja tismalleen sama kenkä Sportamoren nettikaupassa 69.90e. Kannattaa siis vertailla ja etenkin netistä katsoa! Jos kiinnostusta voin kirjoitella lenkkareista enemmän.

PPS. Indidays tekee lukijatutkimusta, johon vastaamalla osallistut 100e arvoisen lahjakortin ja kauneuspaketin arvontaan. Vastaaminen vie vain 5minuuttia :)

4 kommenttia

  1. Itse olen pitkälti kamppaillut samojen ajatusten kanssa koko vuoden. Mitä tavoitteita? Miksi urheilen? Miksi pelkkä hyvä olo ei enää motivoi? Upeaa että olet löytänyt "uuden" suunnan ja lajin. Tsemppiä sulle tosi paljon ja kovalla työllä voi saavuttaa mitä vain!:)

    http://elsanie-e.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nämä ajatukset ovat pyörineet päässäni kevään mittaan! :) Näitä asioita on mukava pohtia, kiitos kommentistasi ja tsemppiä sulle myös sinne. Kyse on tosiaan aina asenteesta, mahdotonkin on mahdollista ;)

      Poista
  2. Haastetta pukkaa :) http://mimminpaivakirja.blogspot.fi/2015/07/liebster-award.html

    VastaaPoista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥