TERVEELLISET TRYFFELIT

5/23/2015

IMG_9294.CR2 IMG_9291.CR2
Tryffelit, eikös kuulosta herkulliselta. Eteenkin jos ne eivät pidä sisällään hurjaa määrää rasvaa ja sokeria, toki onhan ne silloinkin kovinkin herkullisia ja houkuttelevia, mutta välillä on hyvä tyytyä terveelliseempään versioon, etenkin kun se on näin herkullista. Muuton jälkeen mun raakasuklaa ja muutkin on hyvin hävinneet kallaxin laatikoiden uumeniin säilytystilan puutteessa. Yks päivä kuitenkin tarvitsin jotain hyvää ja herkullista ja päätin kokeilla tehdä jonkunlaisia tryffeleitä terveellisinä versioina. Onnistuinkin tehtävässäni ihan hyvin ja tajusin, että siitä saa oivan protskupatukankin. Hiukan kostean koostumuksensa ja avocadoa sisältävän täytteen takia ne eivät vaan ole kovin säilyviä sellaisia eteenkään, ellei niitä pidetä jääkaapissa. Oikein herkullisia näistä kuitenkin tuli ja sopii myös esimerkiksi vieraille tarjottaviksi.
IMG_9296.CR2 IMG_9304.CR2

TERVEELLISET TRYFFELIT
täyte:
2 kypsää avocadoa // 2 mitallista protskujauhetta (suklaa)
2 tl raakakaakao jauhetta // ½ tl hyvälaatuista suolaa 
hunajaa // steviaa makeutukseen // vaniljaa
kuivattuja hedelmiä & pähkinöit (jos haluat)

kuorrute:
 pala kaakaomassaa // ½ tl raakaa kaakaojauhetta
1/4 tl lucuma-jauhetta //2 tl kookosrasvaa
ripaus hyvälaatuista suolaa // 1 tl hunajaa

1. Laita avocado, hunaja, vanilja ja stevia blenderiin.
2. Blendaa sileäksi ja lisää loputkin aineet jatka blendaamista.
3. Laita seos voipaperin päälle ja siirrä pakkaseen.
4. Valmista raakasuklaa sulattamalla kaakaomassa ja kookosöljy.
5. Sekoita muut aineet joukkoon  hyvin.
6. Ota tryffelimassa pakkasesta ja pyörittele siitä palloja. 
7. Pyörittele kylmät pallot raakasuklaassa ja aseta tasaiselle
alustalle jähmettymään. Nauti!

ps. Protskuna toimi foreverin suklaa protsku, joka on loistavaa muuten myös kaakaona!

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille, mulla on vihdoin alkanut loma, joka sisältää hyvin pitkälti yo-valmisteluja, sillä juhlathan koittaa viikon päästä! Can't wait :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥