JUHLAKAMPAUS

5/27/2015

Oi ihana aurinko, kestäthän lauantaihin. Aamupäivä ei ollut niin aurinkoinen, mutta sieltä se lämpö taas tuli. Taas on päivät ollut tekemisentäyteisiä. Eilen käytiin kattomassa mulle juhlakenkiä ja eihän sieltä mieleisiä mukaan lähtenyt. Täytyy siis tehdä uus reissu vielä ennen juhlia, ettei tartte lenkkareissa lähtee juhlimaan. Muita mieleisiä juttuja kyllä löytyi. Ihanaa kosmetiikkaa ja ihon hoitotuotteita, jotta saan nassun nätiksi lauantaille. Lisäksi kokeiltiin mun kampaajan Sara Hukan kanssa tuota kampausta ja ai että mä olen tyytyväinen. Juhlapäivää varten tehdään semmosia muutoksia, että tehdään hiukan rennompi ja löysempi versio. Löysemmät kiehkurat juhliin ja vähän semmoinen "messy" olemus. Tietysti sitten laitetaan myös tarkemmin kaikki jutut, vaikka oikein siististihän tämä nytkin on menny. Meikki kuvissa ei vastaa juhlapäivän meikkiä ja urkkatopin painaumia en ajatellut hankkia juhlapäivään myöskään. Eilisiltana sain myös ihanalta Annikalta räpsyripset, jotta meikistä saadaan mahdollisimman näyttävä. 
IMG_9355.CR2 IMG_9352.CR2 IMG_9353.CR2 IMG_9358.CR2 IMG_9342.CR2 IMG_9349.CR2
Päivä päivältä odotan tuota päivää enemmän ja näitten hankintojen, kampausten ja ripsien myötä odotan vaan enemmän. Tänään oli gluteenittomien leivonta päivä ja huomenna jatkuu sitten kuppikakkujen ja täytekakkupohjien leipomisella. Tässä vaiheessa haluaisin tietää oisko kiinnostusta saada noita reseptejä millä noita leivon. Oon siis kirjotellu reseptit itse ja mielellään kyllä ne jaan, eteenkin jos ne onnistuvat. Oon tottunut jakamaan täällä lähinnä "terveellisiä" reseptejä, niin oisi varmaan mukava saada reseptiarkistoon muutama syntisen herkullinen ihanan sokerinen ja rasvainen resepti, koska nehän vaan on ihan sairaan herkullisia. Kuvissa myös pikkusen näkyy mun mekkoa, mutta kokonaisuutena mekko jää sitten yllätykseksi. ;)

Mitäs tykkäätte kampauksesta?

(c) Sara Hukka

6 kommenttia

  1. Voi kun nätti edelleen! ♥ Onneks ei oo urkkatopin rusketusraitoja vielä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan on :) Hahah joo älä muuta sano!

      Poista
  2. Anonyymi5/27/2015

    Mä todella toivon, että jaat sen suklaakakun ohjeen tänne :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kampaus tosiaan tulossa! :)

    Blogissani on sulle muuten haaste:
    http://makingthemostofstudentlife.blogspot.fi/2015/05/liebster-haaste.html

    ~Hilla

    VastaaPoista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥