ITSETEHDYT TORTILLAT

2/16/2015

IMG_8724
 En muista oonko koskaan kertonut, miten helppo tortilloita on väsätä itse. Toki lettujen väsääminen itse lisää työtä muuten melko helppoon ruokaan, mutta kyllä makuelämys on tälläkin kertaa ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Ainut vaikea osuus tekemisessä on ohuen letun saaminen ehjänä pannulle, sillä ohuemmaksi tortillan leipoo, sitä parempi siitä tulee. Tässä on kysymys myös kunnianhimosta, sillä itse pyrin saamaan aivan ohuenohuita lettusia, jolloin muutamat päätyivät uudelleen leivottaviksi ja niistä tuli kovia käppyröitä. Resepti on kuitenkin erittäin simppeli ja helppo ja taikina säilyy muutaman päivän myös jääkaapissa, joten siitä voi paistaa sitten tuoreita tortilloita seuraavana päivänäkin mikäli täytteitä jäi.
IMG_8702 IMG_8733

T O R T I L L A T (n.10 kpl)
3-3,5 dl maissijauhoja
2dl durumvehnäjauhoja
2dl vettä
0,5 dl öljyä 
ripaus suolaa

1. Sekoita kaikki aineet kulhossa.
2. Tee taikinamöykystä pötkylä ja leikkaa se 10 osaan.
3. Pyörittele jauhotetulla pöydällä tortilloista ohuita.*
4. Paista ohuet letut kuumalla pannulla ilman öljyä ** muutaman minuutin molemmin puolin. Tortilla ei saa paistua liikaa, sillä se kovettuu.
5. Nauti mieleistesi täytteiden kanssa. 

*Mulla ei ollut kaulinta ja onnistuin ihan käsin hommassa, mutta kaulimella onnistuu myös varmasti. Käytä reilusti durumvehnäjauhoa, jotta letut ei tartu alustaan.
**voit laittaa pannulle vettä, ja kun vesi on haihtunut, laita tortilla pannulle.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

6 kommenttia

  1. Hei tällainen ihan uutta mulle. Näyttää hyvältä ja sitä varmasti olivatkin!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä tosi hyviä! Vähän erimakuisia, muttei yhtään huonolla tavalla:)

      Poista
  2. Anonyymi2/17/2015

    Hola! Aivan ihana blogi, tykkään hurjasti koska saan täältä inspistä pieneen elämäntyyliremppaan. Vedin vuosi sitten itseni burnoutin partaalle ja vasta nyt olen päässyt kotiutumaan ja itsenäisesti rakentamaan hyvinvointiani joten motivaatio on huipussaan. Tämä lifestyle-blogi tallentui ehdottomasti suosikkien kärkeen, ihania ideoita ja postauksia, rivien välistä tuntuu oikein huokuvan sellainen lämminhenkinen ja aurinkoinen lukijoiden tsemppaus - liekö tarkoituksellista vai ei, kiitos joka tapauksessa siitä!

    Pakko näin uutena lukijana silti esittää kysymys mikä jäi askarruttamaan tämän nopean selauksen jälkeen (ennen kuin siis kerkeän mässäillä kaikki nämä postaukset kunnolla läpi ;-). Mistä saat proteiinisi treenin jälkeen, mitä yleensä käytät proteiinin lähteenä noin yleisesti?

    Kiitokset nyt vielä ja mukavaa kevättä, tsemppiä kirjoituksiin mikäli sinulla vielä niitä on, itsekin tällä hetkellä pureskelen psykologian vanhojen yokysymyksiä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon ihanasta kommentista! Piristit päivääni.. Kyllä tavoitteena nimenomaan tsémpata lukijoita jokaisella elämän osa-alueella ja mahtavaa, jos se henki blogista välittyy :)

      Proteiinin lähteenä käytän yleisesti ihan lihaa/kanaa/kalaa/kananmunaa. Treenin jälkeen palautumisen käynnistämiseen käytän yleensä hedelmää, palkkaria, palauttavaa proteiinipatukkaa. Pyrin kuitenkin syömään ison aterian (lämpimän ruoan) lähes aina treenin jälkeen. Proteiinia päivän mittaan tasaisesti, ei kerralla paljoa:)

      Kiitos ja samoin sulle! Ja kyllä kirjotukset jatkuu:)

      Poista
  3. Hei osaisitko suositella Kuopiosta jotain hyvää ja ei kauheen kallista ravintolaa? :)
    Ja kiitokset hyvästä ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!:) Ravintolat yleisesti on aika kalliita nykyään, semmosia halvempia on todella vähän ellei mene lounas-aikaan. Lounas-aikaan suosittelen ehdottomasti nepalilaista ravintolaa Mount sherpaa tai Salacavalan wok-baaria. Muutoin nuo ravintola-annokset taitaa oikeastaan kaikkialla olla 15-30 e. Omia suosikkeja on Bowld1ner ja Pancho Villa matkuksen lähellä:)

      Poista

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥