BE THANKFUL FOR WHAT YOU HAVE

Mun rakas ystävä Reetta lähti tänään vuodeksi au pairiksi jenkkeihin. Eilen saateltiin Reetta juna-asemalle. Katseltiin junan ikkunaa ja juna nytkähti liikkeelle. Kyyneleet tulvivat silmiin ja sydäntä puristi ajatus, että näkee nuo kasvot ihan oikeasti vuoden päästä seuraavan kerran. Rupesin miettimään ystävyyttä ja sitä miten onnekas oon, että mulla on ihania ystäviä. Esimerkiksi tää syksy ois ollut todella vaikea ilman tukea ja turvaa. Muutin Kuopioon 3,5 vuotta sitten, enkä ois uskonut, että löydän vierelleni näin kultaisia ihmisiä. Sen lisäksi, että mulla on ihania ystäviä, mulla on myös mahtava perhe. Mulla on äiti, joka on mulle kun paras ystävä. Sisko, joka asuu Helsingissä, mutta etäisyydestä huolimatta on aina mun tukena. Mulla on isä, jolle voin soittaa millon vaan ja joka aina kuuntelee. Mulla on isovanhemmat, jotka on mulle kun oma isä ja äiti. Mulla on ihana suku täynnä upeita ja rakastavia ihmisiä. Mulla on mahtava poikaystävä, jota ilman en vois kuvitella elämää. Mulla on oikeesti asiat tosi hyvin.

Nää on asioita, mitä me usein pidetään itsestäänselvyytenä. Katottiin filosofian tunnilla koulussa dokumentti Guatemalan katulapsista. Lapset imppaavat kenkäliimaa (huume) päihtyäkseen ja unohtaakseen kurjuutensa ja nälkänsä. Lapset on yksinäisiä ja vailla perhettä. Poliisit potkivat hengiltä kaduilla riehuneen pienen pojan. Kukaan ei kysynyt, missä pojan perhe. Kukaan ei kysynyt miten poika voi. Nuo lapset tarvitsevat perhettä, mutta heillä ei ole mahdollisuutta siihen. Siispä toivosin, että tän postauksen luettua jokainen miettisi, mitä kaikkea ihanaa omassa elämässään on. Miten paljon omat vanhemmat ja läheiset todellisuudessa välittävät ja ovat tukena. Oisiko syytä sanoa joskus kiitos tai kertoa kuinka paljon läheisiään arvostaa ja rakastaa? Mun mielestä olisi. Voisin itse ainakin olla kiitollisempi kaikesta tästä mitä oon elämääni saanut.

Näillä ajatuksilla on hyvä lähteä uuteen viikkoon. Tehkää siitä upea!