DECOR INSPIRATION - BALCONY

2/28/2015

Ihanaa viikonloppua kaikille! Mulla on iloisia uutisia, nimittäin me saatiin asunto. Tykkään ihan älyttömästi sisustamisesta ja oon pitkään oottanut, että pääsis laittamaan omaa kotia. Upouusi asunto valmistuu maaliskuun lopulla ja päästään muuttamaan huhtikuussa. En malta odottaa! Asunto on aika pieni meille kahdelle (26neliöä), mutta pohjaratkaisu antaa tilaa neliöistä huolimatta. Lisäksi asunnossa on todella tilava yhdeksän neliön parveke. Ite oon todella innostunut tuosta parvekkeesta. Miten ihana onkaan kesällä viikonloppuisin mennä parvekkeelle juomaan aamukahvia ja nauttia kesäisestä säästä. Ollaan mietitty, että tuonne parvekkeelle olisi mukava kehitellä jonkunlaista löhöilyaluetta. Haaveissa ois riippumatto, mut se voi olla hankala saada kiinnitettyä kestävästi. Ajattelin koota tähän kollaasiin mun ideoita parvekkeen sisustuksesta. Koko boardin pääset tsekkaamaan pinterestistä tästä.
kollaasi
Eikö näytäkin ihanan kesäiseltä. Täällä kokkolassa on oikeesti jo aika keväistä. Tänään käytiin pitkällä kävelylenkillä. Lumet alkaa olla sulaneet ja linnutkin jo lauleskeli hiukan. Ihanaa on myös tuo lisääntynyt valo. Päiväpäivältä valoisia tunteja riittää pitemmälle päivään. Talvi on ollut jotenkin todella harmaa, kun sellasia aurinkoisia pakkaspäiviä ei oo ollu. Ollu lähinnä märkää ja synkkää, mikä ei oo yhtään mun mieleen. Kevään tuleminen on enemmän kun tervetullutta. Odotan kevättä innolla muistakin syistä. On mahtavaa päästä aloittamaan uudet opinnot ja saada lukio päätökseen. Tästä alkaa taas uudet tuulet ja en osaa yhtään sanoa missä meikäläinen on parin vuoden saatika useamman päästä ja sepäs tekee tästä elämästä jännittävää! 

Ihanaa kevään odotusta kaikille.

P.s Käykääpäs osallistumassa Forever-tuotteiden arvontaan facebookissa tästä linkistä. Osallistu tykkäämällä sivusta ja kommentoimalla postaukseen mitkä tuotteet haluaisit voittopakettiin !

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥