Cooking is love made visible

7/07/2014

Viikonloppuna herkuteltiin oikein kunnolla. Mulla on aina ollut semmonen unelma että jossain vaiheessa, jos on elämässä semmoinen tilanne, että vähän enemmän on rahaa käytössä ja oma ihana täydellinen keittiö, niin haluaisin tehdä kaiken alusta-asti itse ja jättää kaikki kaupan valmistuotteet hyllylle. Lihaa pyrin marinoimaan nykään itse enemmän, mutta liian usein tulee ostettua marinoitua lihaa, tässäkin asiassa voisi ottaa itteensä niskasta kiinni ja jättää ne marinadin hyllylle. Marinoidun  lihan kilohintahan on usein halvempaa, mutta pakkauksessa onkin suhteessa vähemmän itse lihaa, kun marinadi on painosta pois. Valmistuotteitten välttämisen vuoksi päätin viikonlopun pulled pork purilaisten & bataattiranskisten seuraksi tehdä aivan itse ketsuppia ja se pienen taustatutkimuksen jälkeen vaikuttikin melko helpolta valmistaa ja siitähän tuli aivan loistavaa. Tosiaan niinkun yllä mainitsin viikonlopun ohjelmassa oli tehdä tällä kertaa aivan itse tuota ihanaa pulled porkkia. Aikaisemmin blogiin laitoinkin pulled pork purilaisten reseptin, silloin ostin lihan suoraan lidlistä ja se piti vain lämmittää ja repiä. Nyt kuitenkin saatiin koiranvahti kiitokseksi äitiltä tukusta haettua porsaan kasleria, josta yön yli marinoimalla & 8 h paistamalla saatiin maailman herkullisinta lihaa. Resepti tähän ihanaan nyhtöpossuun löytyy Mimosalsasta. Sitten muutama resepti: revityn possun sekaan tein BBQ-kastikkeen tällä reseptillä sekä perään ketsupin reseptiä.

BBQ-kastike
2 dl vettä
1 dl possun marinadilientä

1 dl kotitekoista ketsuppia
1½ lehtisellerinvartta silputtuna
2 valkosipulin kynttä murskattuna
0,5 dl portviiniä
2 rkl hunajaa
1 rkl balsamicoa
1 rkl soijakastike
2 tl chilijauhetta
2 rkl sinappijauhetta
4 tl fariinisokeria
suolaa & pippuria

Keitä hiljalleen aineksia n 45min ja blendaa tasaiseksi.

Tuota ihanaa pulledporkkia kun laittaa hampurilaisten väliin kera kasvisten, ketsupin, valkosipuli guacamolen ja pekonin niin huhuh meinaa taju lähteä kun on niin hyvää. Siihen vielä kylkeen sitten ihanan rapsakoita batatti ranskalaisia ja niitähän voi myös dipata tuossa ihanassa ketsupissa. (Suosittelen muuten tekemään tupla-annoksen, tosta ketsupista tulee niiin hyvää että sitä vois syödä lusikalla suoraan tosta vaan!) Paljon oon netistä lukenu, että porukka ei saa bataattiransikisista tarpeeks rapeita vaan ne jää lötköksi. Mulla kuitenkin ranskikset onnistunu tosi hyvin, joten tässäpä vielä muutama vinkki mitkä ite oon huomannu hyödyllisiksi!

1. Bataatit pitää oikeesti liottaa & kuivata todella hyvin. 
2. Kuivat ranskalaiset pitää olla pellillä väljästi, ei päällekkäin.
3. Älä laita liikaa öljyä, vain hiukan pinnalle ja mausta ne vasta paistettuna.
4. Uuni 150 astetta ja aikaa n.30 min, käännä puolivälissä.
5. Lopuksi muutama minuutti grillivastuksella kunnes ruskistuvat pinnalta hiukan.

Toivottavasti noilla vinkeillä rupee ranskikset rapsakoitumaan, ite ainakin tykkään että ranskikset on päältä rapeita ja keskeltä ihanan pehmeitä ja sit eikun herkuttelemaan. Ihanaa viikkoa kaikille!

- Emilia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, laitathan rohkeasti viestiä sähköpostiini »
emiliajoensalo@gmail.com

Kiitos kommentistasi! ♥